CHL-finaalitappio näkyi tunteenpurkauksinakin Kärppien leirissä – ”Kitkerä nieleskellä”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. CHL:n eli Mestarien liigan finaalissa Kärpät koki tappion, kun Frölunda oli sitä parempi lukemin 2-1.
Ottelun kulminaatiopisteeksi nousi ensimmäisen erän loppuhetket, jolloin Frölunda painoi kahden maalin karkumatkalle.
– Päästettiin siinä Frölunda vähän helposti johtoon. Sitten kuitenkin pelattiin ihan hyvin, mutta ei ylivoimalla vain saatu tehtyä maaleja. Yhden maalin päähän päästiin, mutta sitten joku jäi puuttumaan, Kärppien ainokaisesta vastannut Juho Keränen mietti ja jatkoi.
– Tiedettiin kyllä tasan tarkkaan miten Frölunda tulee pelaamaan ja oltiin valmistauduttu siihen. Enemmänkin siinä alussa oli pientä hermoilua meiltä. Kuitenkin sellaiset 50 minuuttia pelattiin ihan hyvin ja saatiin luotua tarvittavat paikat ja aiheutettua neljä jäähyä kaverille. Mun mielestä pelattiin ihan hyvä peli kuitenkin.
Keränen toi Kärpät maalin päähän onnekkaalla osumalla kolmannessa erässä, mutta enempää ei enää tippunut.
– Käytiin vain erätauoilla läpi sitä, että uskotaan siihen omaan tekemiseen ja tehdään samalla tavalla hommia, niin me saadaan ne paikat ja niinhän me saatiin. Tuli ylivoimia ja tuli maalipaikkoja. Kaveri puolusti hyvin, maalivahti oli hyvä ja ei vain saatu sitä tasoitusmaalia, pelin sisällä nelosketjusta lopulta ykkösketjuun noussut Keränen harmitteli.
Ihan loppuhetkillä Kärppien kiriyritykset jäivät vaisuiksi. Oululaisjoukkueen päävalmentajan Lauri Marjamäen mukaan varsinkin viimeisten syöttöjen laatu oli heikkoa, mikä näkyi vaikeuksina.
– Se on myös sellainen asia missä pitää kehittyä. Oli hyökkäyspään aloitusta sun muuta, mistä ei kuitenkaan saatu tilannetta aikaiseksi. Ei sitten edes päästy kunnolla kuljettamalla alueelle. Tuossa on kehittämistä, Keränen näki.
Kärpillä arki jatkuu nopeasti Liigan puolella, sillä jo torstaina sillä on kotiottelu edessä Sportia vastaan.
– Varmaan sitten huomenna ajatukset kääntyvät torstaille, mutta kyllä tämä on vähän kitkerä nieleskellä. Varmaan tässä menee vähän aikaa ja ei ainakaan vielä ole ajatukset siellä tulevassa, Keränen myönsi.
Tunteenpurkauksia tulikin Kärppien leiristä, kun muun muassa Lasse Kukkonen poistui jäältä näyttävällä tavalla tempaistuaan voimalla mailansa rikki maalitolppaan. Rikkoontunut maila myös lensi tunteella kaukalon laitaa päin.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!