Jokereille dramaattinen tappio ja pakki sairaalaan – ”Ei yhtä viihdyttävää kuin junnulätkä”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Jokerit palasi pitkän tauon jälkeen takaisin kotiotteluiden pariin, kun se on ollut useamman viikon evakossa nuorten MM-kisojen takia.
Perjantain ottelusta Dinamo Moskovaa vastaan se oli ottamassa jo voittoa, mutta aivan kolmannen erän loppuhetkillä vierailijat tulivat tasoihin.
Lopulta voittomaalikilpailussa Juuso Hietanen nousi Dinamon sankariksi, kun hän onnistui ainoana omassa yrityksessään. Näin loppulukemat kääntyivät Dinamo Moskovan hyväksi 3-2.
– Olen yrittänyt kääntää katseet jo seuraavaan peliin, mutta kyllä tässä kurkistaa se v:llä alkava sana. Todella harmittava loppu, kun meillä oli vielä se peli hallussa. Kyllä ottaa päähän, Jokereiden hyökkäyksestä Jesse Joensuu harmitteli.
Dramaattisen tasoituksen jälkeen Jokerit sai vielä hyvin koottua rivit kokoon, mutta se ei kompensoitunut tuloksena.
– Saatiin hyvä kiekkokontrolli jatkoajalla ja eivät tainneet koskea montaa kertaa kiekkoon. Siinä oli vielä paikkoja tehdä se ratkaisu, Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund mietti.
Yleisilmeltään peli jäi huomattavasti nihkeämmäksi, mihin ehkäpä moni oli ehtinyt varsinkin Hartwall Arenalla tottua viime viikkojen aikana.
– Paljon puolustettiin ja ehkä tämä oli vähän tylsää faneille. He kuitenkin pelaavat aika passiivista lätkää ja silloin meidän täytyy vastata siihen oikein, eikä siinä kannata lähteä puskemaan ja menettämään kiekkoja. Mutta ei varmasti ollut ihan yhtä viihdyttävää entä junnulätkä, Joensuu myönsi.
– Dinamolla on kova joukkue. Yksi kovimmista puolustuksista ja tasaiset neljä ketjua. Ei ehkä löydy sitä yhtä terävää kenttää, mikä löytyy monelta muulta isolta seuralta. Kyllä nämä länsilohkon, oli sitten sijalla yksi tai seitsemän, ovat kaikki kovia vastuksia, Westerlund näki.
Mahdollisia loukkaantumishuolia Jokereille tuli myös, sillä tanskalaispuolustaja Philip Larsen sai tällin.
– Hän lähti sairaalaan tutkimuksiin. Mailan kuva kurkussa. Se pitää tutkia, että miksei siitä vihelletty rangaistuksia, Westerlund kertasi.
Jokereilla seuraava ottelu on ohjelmassa sunnuntaina, kun vieraskamppailussa vastassa on HK Vitjaz.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!