USA:lla on meritoitunut valmennus – Päävalmentaja muistutellut World Cup –voitostaan
USA:n valmennuksesta löytyy kokemusta nuorten MM-kisoissa. Päävalmentaja on NHL:ssä meritoitunut Ron Wilson ja apuvalmentajana legendaarinen NHL-puolustaja Chris Chelios.
Yhdysvaltain kapteeni Zach Werenski kertoi medialle, millainen kaksikko tähtilippurintoja luotsaa.
– Wilson on hauska pukukopissa. Hän auttaa pienissä asioissa. Kehottaa karvaamaan, heittämään kiekkoa maalille, ja sellaisia juttuja, joita ei ajattele pelatessa. Hän kertoo niitä, kun tulemme takaisin penkille. Tiesimme, että hän on ollut hyvä valmentaja NHL:ssä, mutta sen enempää en häntä tuntenut, Werenski sanoi.
Wilson valmensi USA:n World Cup –voittajaksi vuonna 2004.
– Niin hän on kertonut! En tiennyt siitäkään paljoa, mutta hän kertonut siitä. Se on itse asiassa aika coolia, naurahti Werenski.
Puolustajana pelaavalle Werenskille on ollut hienoa pelata Cheliosin valmennuksessa.
– Hänestä on todella paljon hyötyä puolustajille. Chelios on pelannut niin kauan! Olen Detroitista, joten olen katsonut häntä nuorena paljon. On hienoa, että hän on täällä. Hän ei paljoa puhu, mutta hän näyttää asioita, hän sanoi.
USA kohtaa maanantaina Ruotsin voitettuaan kisojen avauspäivänä Kanadan.
– Kanada-voitosta nautittiin eilinen ilta, mutta nyt olemme palanneet töihin.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!