Nuorten Leijonien Julius Nättiseltä lupa odottaa tehoja: ”Emme ole rikkova ketju”
Suomi avasi alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen hyvällä voitolla Valko-Venäjästä. 6-0 –voiton viimeinen erä toi maalisarakkeeseen viisi merkintää, eli voitto irtosi nihkeästä alusta huolimatta.
Suomen aamuharjoitusten jälkeen lähes koko joukkue kävi median tentattavana. SuomiKiekko-sivusto jututti keskushyökkääjä Julius Nättistä, joka johtaa Nuorten Leijonien kolmosketjua.
Nättiseen on ladattu kovat odotukset, vaikka hän onkin suhteellisen tuntematon pelaaja Suomen suurelle yleisölle. Sivustomme kirjoitti OHL:ssä pelaavasta Nättisestä aiemmin talvella.
Mitä hyviä asioita Venäjä-otteluun otetaan mukaan?
– Saimme ainakin maaleja. Kuusi maalia on hyvä määrä. Alku oli vaikea, mutta siitä pääsimme eteenpäin, ja kun saimme ensimmäisen maalin, niitä alkoi tulla. Ainakin se otetaan mukaan.
Sinullakin oli paikkoja, mutta et saanut maalia. Mitä ajattelet niistä?
– Muutama paikka oli, joista olisi voinut tehdä. Jätän ne maalit sitten myöhemmälle (naurahtaa).
Oliko joukkueessa jännitystä?
– Ei voi kieltää, etteikö olisi ollut jännitystä. Se hävisi ensimmäisen erän aikana. Rentous tuli, kun ensimmäinen maali tuli.
”Pieni jäpitys päällä”
Valko-Venäjä –voitto toimi myös ikään kuin karstojen poistajana. Joukkueen jokainen jäsen pelasi eilen ensimmäistä kertaa kotikisoja tällä tasolla ja noin ison yleisön edessä. Huomenna vastaan asettuu Venäjä. Onko olo nyt rentoutuneempi ja jännitys poissa? – Uskon niin. Kukaan ei ole ikinä pelannut kotikisoissa, ja hehkutusta on ollut paljon. Koko joukkueella on ollut pieni jäpitys päällä. Saimme hyvän startin, eikä mitään vaikeuksia ollut pelissä. Se oli hyvä startti, ja ensi peli on paljon helpompi. Millä tavalla auttaa se, että saatte ensimmäisen pelin jälkeen välipäivän ja kunnon harjoituksen? – On hyvä, että ensin oli peli, ja sitten saamme huilata. Se on parempi kuin että olisimme pelanneet peräkkäisinä päivinä. Vastus kovenee, eli paikkoja ei saa enää tuhlata. – Hereillä pitää olla heti alusta asti, ja kun paikkoja tulee, niin niistä pitää laittaa sisään. Niitä ei voi tuhlailla. Jos emme tee, niin Venäjä varmasti tekee, jos he pääsevät paikoille.Pientä hienosäätöä ketjuihin
Suomi laittoi ketjuja hieman uusiksi. Sebastian Repo ja Juho Lammikko vaihtoivat paikkaa, eli Nättisen laidoilla pelannevat Repo ja Aleksi Saarela. Mitä mietit ketjumuutoksesta? – Molemmat ovat hyviä pelaamaan, enkä tiedä, mikä oli valmennuksen näkemys tuosta asiasta. Asialla ei ole mitään väliä minulle. Onko ketjullanne mitään tiettyä roolia? – Meillä on maalintekotaitoa, ja minulla on hyvät laiturit, jotka molemmat osaavat tehdä maaleja. Osaamme pelata kiekon kanssa, joten meidän ei tarvitse olla mikään rikkova ketju. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?