Nuori Liiga-puolustaja siirtyy Mestikseen – ”Luottavainen olo”
Kiekko-Vantaa on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen puolustaja Valtteri Parikan, 20, kanssa.
– Täällä on hyvät olosuhteet ja loistava valmennus. Uskon, että Vantaa on paikka, jossa voin ottaa sen seuraavan stepin pelaajana ja kehittyä, Parikka kertoo uuden seuransa tiedotteessa.
Parikka liittyi lohipaitojen vahvuuteen maanantaina. Ensimmäinen harjoitusottelu on edessä jo ensi viikon keskiviikkona.
– Minulla on luottavainen olo joukkueesta. Kasassa on nuori ja nälkäinen ryhmä, Parikka kuvailee.
Parikka saapuu lohipaitaan Porin Ässistä, jossa lupaava puolustaja pelasi kahden edellisen kauden aikana yhteensä 47 liigaottelua tehoilla 1+3. Parikka voitti toissa kaudella patapaidassa A-nuorten SM-pronssia.
Viime kaudella Järvenpään Haukkojen kasvatti pelasi Ässien lisäksi myös lainasopimuksella Mestiksessä KeuPa HT:ssa ja loppukauden pronssijoukkue Kajaanin Hokissa.
Keuruulla Parikka nakutti 14 ottelussa tehot 1+5. Hokissa puolustaja iski runkosarjassa 10 ottelussa tehopisteet 2+2. Pudotuspeleissä Parikka oli Mestiksen seitsemänneksi tehokkain puolustaja tehoilla 2+3.
– Alkukaudesta hain paikkaa sieltä täältä, mutta loppukaudesta sain asettua Kajaaniin ja kuviot selkeytyivät. Kaudesta jäi lopulta hyvä maku, kun pronssia tuli kuitenkin voitettua, Parikka muistelee.
Kiekko-Vantaa sai riveihinsä erinomaisen kiekollisen puolustajan.
– Tykkään pelata paljon kiekon kanssa ja tukea hyökkäyksiä. Pakin tärkein tehtävä on kuitenkin puolustaa. Haluan olla mahdollisimman kokonaisvaltainen pelaaja, Parikka sanoo.
Lähde: Kiekko-Vantaan tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Jokereiden mestarijoukkueen tähtihyökkääjä huimaan ennätykseen!
- Liigassa erikoinen ongelma – tässä selitys: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Aleksander Barkov: se oli siinä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!