Kommentti: Euroopan paras joukkue tulee Espooseen – miksi Blues ei kerro siitä?
Kuva: SKA Pietari
Kesäsää tuntuu viimein saapuneen Suomeen tällä viikolla. Niin saapuivat myös venäläiset KHL-seurat: Sibir, Severstal ja kruununjalokivenä mestari-SKA leireilevät ja pelaavat länsinaapurin puolella.
Niin Jokerien ”paikallisvastustaja” kuin SKA onkin, oli harjoitushöntsällä kuumana kesätorstaina hämmästyttävä yleisömäärä: Hjallis-halliin riensi peräti 7534 katsojaa todistamaan SKA:n 5-3-vierasvoittoa varsin hyvätasoisessa pelissä.
Kiekkokansaa tässä ollaan, ei siitä mihinkään pääse.
Maanantaina SKA – tällä hetkellä käytännössä Euroopan paras joukkue – kohtaa Espoossa Bluesin. Eli espoolaiset saavat halliinsa Gagarin Cupin haltijan ja siten luultavasti myös ex-maalivahtinsa Mikko Koskisen.
Mitä tekee Blues? Lätkäisee kotisivuilleen ja Facebookiin mainoksen tapahtumasta. Kotisivuilta löytyy kaivamalla vanha uutinen aiheesta kesäkuun lopulta. Sen jälkeen ei mitään. Twitterissä on pelin suhteen hiljaista, eikä medialle ole lähtenyt pelistä minkäänmoista viestiä ainakaan tiedotteen muodossa.
Eli Bluesin hc-fanit saattavat tietää pelistä, eivät juuri muut – ja niitä aika monia muita saattaisi SKA:n visiitti ainakin Jokerit-pelin perusteella hyvinkin kiinnostaa.
Kauppalehti kertoi keskiviikkona, että Blues on edelleen syvissä talousvaikeuksissa, joten pääsylippueurojen luulisi kelpaavan.
Laittakaahan jatkossa ilosanomaa aktiivisemmin liikkeelle, espoolaiset!
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?