Konkarihyökkääjä palaa vihdoin TPS:ään lukuisten vuosien huhuilun jälkeen
Kuva: Juha Tamminen
Konkarihyökkääjä Tomi Kallio palaa TPS:n riveihin.
Useiden vuosien ajan huhuttu siirto tuli toteen, kun TPS julkaisi Kallion Turkuun paluun keskiviikkona.
Sopimus Kallion ja TPS:n välillä kattaa tulevan kauden.
– Aika on mennyt nopeasti. Ei silloin parin mestaruuden jälkeen tajunnut, että näin kauan olisin poissa. Peli on kulkenut ja olen viihtynyt maailmalla. Kokemusta ja näkemystä on tullut valtavasti puseroon näiden kuluneiden viidentoista vuoden aikana. Yksi syy miksi tulin nyt takaisin on tietysti se, että uskon pystyväni auttamaan näitä lupaavia nuoria jätkiä, jotka voittivat nyt keväällä Suomen mestaruuden. Ja totta kai pyrin myös muille kuin junnuille olla esimerkki siitä, mitä vaatii pitkä ura ja voitetut mestaruudet, Kallio sanoo seuran tiedotteessa.
Viime kaudella Kallio oli voittamassa Ruotsissa mestaruutta Växjön kapteenina.
Edellisen kerran Kallio edusti TPS:ää kaudella 1999-2000.
Samalla TPS tiedotti hankkineensa viime kaudella Venäjän MHL-liigassa pelanneen puolustajan Markus Kojon itselleen.
– Markuksen kanssa on tehty 1+1 vuotinen sopimus. Tulevan kauden hän pelaa TUTOn riveissä lainalla. Hänestä on kehittymässä tulevaisuuteen iso ja vahva peruspakki, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoo.
TPS vahvisti myös tshekkipakin Tomas Mojzisin jatkavan ensi kauden seuran riveissä.
Keväällä Turkuun näytille saapunut Jesse Dudas puolestaan pelaa ensi kauden Unkarissa, mutta hänellä on 2016-17 kaudesta optio TPS:n kanssa.
LUE MYÖS:
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin