Kaupatun NHL-tähtilaiturin tyyli keräsi kritiikkiä ex-joukkuetoverilta: ”Turhauttavaa”
NHL:n tämän kesän yksi isoimmista vaihtokaupoista on ollut Phil Kesselin siirtyminen Toronto Maple Leafsista Pittsburgh Penguinsiin.
Kesseliä yhdistettiin lukuisiin siirtohuhuihin jo pitkän tovin ajan ja hänet odotettiin kaupattavan jopa jo viime kauden siirtorajalla.
Treidi tuli kuitenkin vastaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä samassa yhteydessä, milloin vapaiden pelaajien markkinat alkoivat.
Kessel on pyörinyt puheenaiheena kaupan jälkeenkin. Jenkkitykistä ja hänen kanssa pelaamisestaan kysyttiin hänen entiseltä joukkuetoveriltaan Colby Armstrongilta, joka pelasi Kesselin kanssa vuosina 2010-2012 samaan aikaan Maple Leafsissa.
– Kaikki näemme sen mitä hän tekee: hän luistelee nopeasti kiekon kanssa, ampuu sitä ja saa asioita aikaiseksi sitä kautta. Mutta kun peli on esimerkiksi tiukassa ja haastavassa tilanteessa.. jos hän pystyy tekemään maalin, se on kaikki mitä hän aikoo tehdä. Sitten taas esimerkiksi kamppailujen voittaminen ja ne pienet ylimääräiset metrit, niistä alkoi tulla ainakin minulle joukkuetoverina hieman turhauttavaa joskus, Armstrong sanoi Prime Time Sportsin radiohaastattelussa.
Tällä Armstrong viittasi Kesselin pelityyliin, jota on pidetty hyvin kamppailuhaluttomana ja käytännössä lähinnä laukomiseen pohjautuvana, missä jenkkihyökkääjä ei mielellään mene niin sanottuihin ”ahtaisiin väleihin”.
– Joukkuetoverina tuo on juuri sitä, mitä saat. Joskus se oli turhauttavaa ja välillä sitä mietti, että onko hän takanasi ja tukena kaukalossa vai ei, Armstrong jatkoi pohdintaa.
Siirto Penguinsiin, missä ympärillä on muita kovan luokan hyökkääjiä ja johtohahmoja, tulee nykyään televisiotöitä kommentaattorin tehtävässä tekevän Armstrongin mukaan auttavan Kesseliä.
– Tietenkin ymmärrän häntä, sillä hän yritti olla vähän kuin Sidney Crosby meidän joukkueelle silloin, johtaja. Nyt hän saa paljon tukea ympäriltä Penguinsissä, missä on paljon johtohahmoja mukana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!