TPS:n testimies on entisen Liigan tehomiehen serkku: ”Takana elämäni paras vuosi”
TPS:n harjoitusvahvuudesta löytyy mielenkiintoinen pelaaja, kun näyttöjä on antamassa 27-vuotias kanadalaispakki Jesse Dudas, jolla virtaa intiaaniverta suonissaan. Hän aloitti jääkiekon harjoittelemisen seitsenvuotiaana Kanadan Albertassa intiaanireservaatissa.
Dudas on pelannut Pohjois-Amerikassa CHL:ää ja ECHL:ää eli ei valtavan korkealla tasolla. Viime kausi meni Unkarin pääsarjassa.
Dudas on kuitenkin varattu aikoinaan NHL:ään peräti kuudennella kierroksella. Potentiaalia ei olla koskaan saatu kuitenkaan täysin lunastettua monista eri syistä.
– Minut varattiin NHL:ään 2006 ja kaikki näytti hyvältä. Sitten kohdalleni osui paljon loukkaantumisia ja pari käsileikkausta. Olin varma, että urani oli ohi. En rakastanut enää peliä, Dudas kommentoi TPS:n kotisivuilla.
Serkku teki tuhojaan aikoinaan SM-liigassa
Eurooppaan tulo näyttää olleen uran käännekohta. Avauskaudelta tuloksena oli Unkarin liigan ja cupin mestaruus. Dudas voitti puolustajien pistepörssin ja hänet valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi. – Voitimme kaiken mahdollisen ja rakastuin tähän lajiin uudelleen. Suuri muutos tapahtui jo ennen, kun tyttäreni syntyi. Elämäni paras vuosi. Miehen alunperin Eurooppaan puhui hänen serkkunsa, SM-liigassakin tehokkaasti 2000-luvun alussa pelannut kanukki Frank Banham, joka edustaa maajoukkuetasolla nykyään Unkaria ja oli nostamassa maan ensi vuodeksi MM-kisojen A-sarjaan. Dudas valottaa hieman sitä, mitä hän voi TPS:lle tarjota. – Rakastan laukomista. Jos on mahdollisuus laukoa, lauo. Jos et lauo, et tee maaleja. 40-vuotias ”Frankie” paukuttaa maaleja vieläkin samalla reseptillä jolla aikanaan Suomessakin, joten eiköhän se toimi vieläkin!LUE MYÖS:
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin