MM-välierissä todella harvinainen tilanne – vastaavaa tapahtui viimeksi 1996!
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekon MM-kisojen välierät pelataan tänä vuonna ilman Suomea tai Ruotsia.
Molempien pohjoismaiden puuttuminen mitalipeleistä on harvinaista. Edellisen kerran MM-välierät pelattiin ilman Leijonia tai Tre Kronoria Wienissä vuonna 1996.
Kyseisenä vuonna neljän sakkiin edenneet maat olivat samat kuin tämän vuoden kisoissa Tshekissä – Kanada, USA, Venäjä ja Tshekki.
Leijonat on jäänyt vuoden 1995 MM-kullan jälkeen mitalipelien ulkopuolelle kahdeksan kertaa, Ruotsi taas kahdenkymmenen viime vuoden aikana neljästi.
Vuodesta 1997 lähtien Ruotsi on rohmunnut MM-kisoista 3 kultaa, 4 hopeaa ja 6 pronssia. Suomen saldo vastaavalta ajanjaksolta on kulta, 5 hopeaa ja 3 pronssia.
LUE MYÖS:
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!