Liigan toimitusjohtaja tuomaritoiminnan isosta kehityskeskustelusta: ”Se käydään”
Kuva: Ilari Isotalo
OULU. Liigan finaalien yhteydessä esille ovat nousseet tasaiset pelit, mutta myös aina enemmän tai vähemmän kritiikkiä herättävä tuomaritoiminta.
SuomiKiekko-sivusto jututti näistä aiheista Liigan toimitusjohtaja Kimmo Rannistoa, joka oli seuraamassa viidennettä finaalia Oulussa.
Mikä maku finaaleista on jäänyt toimitusjohtajan näkökulmasta?
– On ollut upea seurata, kaikki pelit ovat olleet hyvää tekemistä. Välillä on hengen mukaisesti pelit ratkenneet jopa hieman erikoisilla pompuillakin, mutta se kuvaa hyvin vain sitä, kuinka laadukkaasti ja tarkasti molemmat joukkueet osaavat pelata. Yleisön kannalta pelit ovat olleet viihdyttäviä – ihmiset tuntuu olevan varsin tyytyväisiä koko kevääseen.
Näetkö, että finaalit ovat tarjonneet hyvää markkinointia itsessään Liigalle?
– On vaikea lähteä väittämään, ettei näin tasaiset ja tiukat pelit olisi mielenkiintoisia. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa – ja se on osoittautunut taas tänä keväänä yhdeksi Liigan valtiksi.
Mikä on toimitusjohtajan työpöydällä tällä hetkellä se suurin työnaihe?
– Meillä on paljon asioita käynnissä. Me halaumme kehittyä ja olla parempia. Niin, että meidän katsojamme viihtyisivät ottelutapahtumissa vielä paremmin. Ja niin, että pelin taso pysyisi jatkossakin hyvänä. Mutta nyt keskitytään lähinnä asioihin, joiden avulla voimme palvella katsojia vielä paremmin. Ensisijainen tavoite on, että saisimme myös lisää uusia katsojia lajin pariin.
– Se ei tapahdu nopealla aikavälillä. Hokkuspokkustemppuja on vaikea tuottaa, mutta me tehdään asioita vähitellen meidän resursseilla. Ja uskon, että olemme oikealla polulla.
Kauden jälkeen isompi keskustelu tuomaritoiminnasta
Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki on kaivannut jo isompaa keskustelua Liigan tuomarilinjasta. Tarve keskustelulle heräsi jo viime kevään MM-kisoissa, missä pitkälti Liigapelaajista koostuneen Leijonien kaksiminuuttisten määrä oli koko turnauksen suurin. Miltä tuomaritilanne näyttää toimitusjohtajan silmin? – Tuomaritilanne on hyvä. Me vähän turhan kriittisesti väitetään, että tuomaripeli ratkaisee pelejä. Se ei ole niin. Meillä on hyvää tuomarityöskentelyä keksimäärin aina. Inhimillisiä virheitä sattuu meille kaikille joskus. – Mitä tulee siihen keskusteluun, se käydään. Ja olemme muutenkin käynnistäneet varsin ison organisaatiomuutoksen koskien tuomaritoimintaa koko maassa yhteistyössä Jääkiekkoliiton kanssa. Sen turvin on tarkoitus turvata tuomaireiden koulutuspolku ja se, että saamme tuotettua jatkossakin hyviä tuomareita. Milloin tästä on tarjolla jotain konkreettista? – Me haluttaisiin se tietysti mahdollisimman nopeasti, mutta tavoite on, että uusi organisaatiojohto on paikoillaan ennen tulevaa kautta. Toivomme toki, että jo MM-kisojen jälkeen meillä olisi jotain uutta kerrottavaa, Rannisto kiteytti. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”