Turussa hurmannut tshekkitaituri: ”Haluan jatkaa siitä mihin viimeksi jäin”
Kuva: Juha Tamminen
TPS esittelee keskiviikon Lukko-pelin yhteydessä nimekkään hankintansa, kun 32-vuotias tshekkipakki Tomas Mojzis palaa turkulaisryhmän matkaan.
Viimeksi kaudella 2011-12 kovat tehot ryhmän alakerrassa nakuttanut kiekollinen pakki kertoo saapuneensa tuttuihin ympyröihin kovin odotuksin.
– Kaikki toimi viimeksi enemmän kuin hyvin ja myös itse pääsin henkilökohtaisesti hyvään vireeseen saaden paljon onnistumisia. Haluan jatkaa siitä, mihin täällä viimeksi jäin, Mojzis runoili pelipäivän alla.
Tehot 6+26=32 edellisessä Turun visiitillä tehnyt pakki on ehtinyt TPS:n jälkeen kiertää sekä KHL:ää että Tshekin pääasarjaa.
Alkusyksy kului Pardubicen riveissä, missä alle tuli lopulta varsin vähän peliaikaa sekä vastuuta.
– Pelasin vain kuusi peliä. Oli selvää jo alusta alkaen, että en pelaa siellä koko kautta, joten he eivät halunneet peluuttaa minua kunnolla. En ollut ollenkaan tyytyväinen heidän toimintaansa. Mutta onneksi olen nyt täällä – nyt pääsen näyttämään taas!
Turusta kokenut kiekkoilja haluaakin päästä taas edelliskausien vireeseen. Rooli tulee olemaan iso Kai Suikkasen palapelissä.
Turkulaistunut pääkäskijä lupasikin heti tshekille vastuuta runsaasti varsinkin joukkueen murheenkryynissä – ylivoimapelissä.
– Haluan auttaa joukkuetta täällä parhaani mukaan. Tähtään korkealle, joten minulla ei ole mitään yksittäisiä tavoitteita tai rajoja, Mojzis vastasi oppikirjamaisesti omista tavoitteistaan.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa