Sibirissä puhalsivat täksi kaudeksi uudet tuulet, kun päävalmentaja Dmitri Kvartalnov vaihtui Andrei Skabelkaan. Sibirin suomalaishyökkääjä Jonas Enlundin mielestä pelisysteemissä ei ole havaittavissa isoja muutoksia. – Tietenkin jonkin verran, mutta aika tavalla samalla taktiikalla pelataan kuin viime vuonna. Jotain pieniä hienosäätöjä on, mutta aika lailla sama taktiikka, Enlund sanoo SuomiKiekko-sivustolle. Enlundin maalisaldo näyttää tämän kauden osalta vielä nollaa, mutta syöttöjä suomalainen on nakuttanut kiitettävästi. – Ei ole tullut maalia vielä, mutta ensi pelissä sitten. KHL tiukensi mailahäirintään liittyviä sääntöjään täksi kaudeksi, mikä on näkynyt isoina jäähymäärinä alkukaudella. – Jäähyjä tulee aika paljon ja erikoistilanteet on isossa roolissa. Niissä pitää olla aika skarppi, kun on av:tä (alivoimaa) ja yv:tä (ylivoimaa). Mutta ei ole ollut vaikeaa sopeutua. Alkukaudesta on ollut aika tiukka linja, mutta eiköhän se tuosta löysenny kevättä kohden, niin kuin on joka vuosi käynyt. Enlund ei lähde kritisoimaan tuomaritoimintaa. – Ei mulla ole ainakaan ollut mitään valittamista tuomareista. Ihan hyvin ne on hoitaneet hommansa. Uusi sääntö on myös se, että hyökkäysaluetta suurennettiin viemällä siniviivoja lähemmäksi keskiviivaa. – Totta kai hyökkäyspelissä on vähän enemmän tilaa luoda hyökkäyspeliä, mutta ei se nyt niin iso muutos kuitenkaan ole. Omista ja seuran tavoitteista Enlund tuumaa seuraavasti: – Ensiksi lähetään pleijaripaikkaa tavoittelemaan ja se on se ihan ensimmäinen tavoite. Sitten mennään askel kerrallaan sen jälkeen. – Odotan itseltä mahdollisimman hyvää suorittamista päivästä toiseen. Parempaa kuin tänään, Lehterä sanoi Kazanissa lauantaina hävityn (2-5) Ak Bars -pelin jälkeen. Marina Mukhametzyanova, Kazan KHL:n sarjatilanteet erikoissivullamme TÄÄLLÄ!

LUE MYÖS: