Lahjakas hyökkääjä katuu vahvaa humalasekoiluaan – ”Jatkossa näin ei tapahdu”
HK Sotshin hyökkääjä Mihail Anisin katuu tekojaan, jotka johtivat miehen potkuihin viime vuoden lopulla Donbass Donetskista.
KHL:n skandaalipelaaja on äärimmäisen lahjakas jäällä, mutta jään ulkopuolella Anisinilla lähti ns. mopo käsistä vahvan humatilan ja sitä seuranneen sairaalassakäynnin tiimoilta (lue tästä).
Anisin kokee oppineensa tapauksesta.
– Henkisesti minulla oli erittäin vaikeaa, mutta selvisin siitä. Sanon suoraan: tapahtuneeseen ainoastaan minä olen syyllinen ja ainoastaan minä eikä kukaan muu. Mutta virheistä oppii ja uskon, että jatkossa näin ei tapahdu, Anisin sanoo Sportboxin mukaan.
– Se oli vaikea tilanne ja siksi menin itseeni.
Anisin teki täksi vuodeksi sopimuksen HK Sotshin kanssa. Toistaiseksi vahvimman kauden Anisin pelasi vuonna 2012 voitettuaan Gagarin Cupin Dinamo Moskovassa ollen pudotuspelien paras maalintekijä 14 osumalla.
KHL:n sarjatilanteet ja Jokerien ottelut näet erikoissivultamme TÄÄLTÄ!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?