Jokerit loppuhetkien osumalla voittoon! – Haastava peli kääntyi positiiviseksi
Jokerit onnistui kuin onnistuikin nappaamaan voiton maanantaina, kun kotiottelussa vastassa oli Dinamo Riika.
Loppulukemat Jokereille vaikeassa kamppailussa olivat heidän hyväksi 3-2.
Koko kamppailun ajan todella vahvan vastuksen Jokereille tarjonnut Dinamo Riika sai otteluun hyvän alun, kun jo ajassa 2:08 Miks Indrasis iski limpun ensimmäistä kertaa ohi Jokereiden maalilla torjuneen Heleniuksen.
Vahvasti koko alkukauden aikana toimineella ylivoimalla Jokerit tuli kuitenkin tasoihin, kun Niklas Hagman latoi jo kauden 12. osumansa.
Toisessa erässä Gints Meija vei Riikan johtoon, mutta Oskari Korpikari toi Jokerit jälleen tasoihin.
Kamppailu näytti etenevän jo jatkoajalle, mutta viimeisellä minuutilla Steve Mosesin tarjoilusta Topi Jaakola pamautti voittomaalin 3-2.
Jokerit on napannut 11 ottelusta nyt yhteensä 27 pistettä.
Seuraavaksi Jokereilla edessä on kaksi vierasottelua, ensin Atlantia vastaan ja perään Dinamo Minskiä vastaan.
KHL:n sarjatilanteet ja muut taustatiedot löydät erikoissivustoltamme täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?