TUTO hankki viime kauden kiusaajan itselleen – ”Yksi sarjan vaarallisimmista”
Hyökkääjä Mikko Laine on solminut TUTO Hockeyn kanssa kauden 2014-15 kattavan sopimuksen. Samalla TUTOn hyökkäyspää vahvistuu myös Eetu Karvisen myötä, jonka try out johti yhden kauden mittaiseen sopimukseen.
– Halusimme vahvistaa joukkuetta Mestiksessä kykynsä todistaneella maalintekijällä. Pääsimme Mikon kanssa asioista erittäin nopealla aikataululla yhteisymmärykseen.
– Laine on todistanut olevansa yksi sarjan vaarallisimmista maalintekijöistä, jonka lisäksi Mikko on loistava luistelija sekä urheilija, jonka laukaus on todella kova, kommentoi Lainetta TUTOn pelaajakoordinaattori Elmo Aittola.
Odotukset myös Karvista kohtaan ovat korkealla.
– Eetu oli johtavassa roolissa A-junioreiden mestarijoukkueessa ensimmäisen vuoden A-juniorina. Eetu todisti kahden Pohjois-Amerikan vuoden tehneen hänen kehitykselleen hyvää. Karvinen on luontainen keskushyökkääjä, joka pelaa hyvin hyökkäys- ja puolustussuuntaan taitavaa, sisukasta sekä järkevää peliä. Eetu istuu ryhmään täydellisesti persoonana sekä urheilijana.
Turkulaislähtöinen Laine oli viime keväänä Jukureiden riveissä vesittämässä TUTOn finaalipaikkahaaveita. Miehellä onkin nyt ainutlaatuinen näkökulma viime kevään ja tämän syksyn TUTOn joukkueita verratessa:
– Joukkue on nuorempi ja nälkäisempi. Jätkät haluavat mennä eteenpäin ja ovat harjoitelleet hyvin. Ika (Ismo Lehkonen) meidän potentiaalimme varmaan parhaiten tietää, mutta kyllä minun silmin katsottuna tässä joukkueessa on todella paljon potentiaalia, Laine puntaroi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!