KHL-seuran ensi kausi uhattuna: pelaajat odottavat viime kauden saataviaan

KHL:n pelaajayhdistyksen pomo Andrei Kovalenko kertoo olevansa huolissaan Barys Astanan tilanteesta.
Kazakstanissa vieraillut Kovalenko sai kuulla pelaajilta murheellisia uutisia kazakkiseuran maksuvaikeuksista.
– Kaikkein yllättävintä oli Barysin pelaajien valitus maksamattomista veloista. Koko joukkueelle ei ole vieläkään maksettu huhtikuun palkkaa eikä kauden 2013-14 bonuksia. Liitto on jo lähettänyt seuralle kirjeen ja pyytänyt selvennystä, Kovalenko sanoo Sport-Ekspressille.
Kovalenko on ilmoittanut Barysin tilanteesta KHL:n suuntaan. Barysin jatko on uhattuna, sillä seuralla ei ole mitään asiaa pelata KHL:ää ensi kaudella, mikäli se ei hoida viime kauden velvotteitaan pelaajille. Tämän KHL on tehnyt selväksi useaan kertaan. Kovalenkon mukaan asia olisi myös jo hoidossa, mikäli Barysin pelaajat olisivat ottaneet huhti- tai toukokuussa yhteyttä pelaajayhdistykseen.
Kovalenkon mukaan astanalaisseuran johto oli luvannut ennen pelaajien lomia, että velvoitteet hoidetaan heinäkuussa, kun he palaavat työpaikalleen. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Kovalenko muistuttaa, että Barysin pelaajat voisivat jo halutessaan aloittaa sopimuksiensa purun ilmoittamalla asiasta KHL:n kurinpitäjille.
Kovalenko on jutellut myös Barysin presidentin Nurlan Orazbajevin kanssa. Hänen mukaansa velat maksetaan lähiaikoina. Rahaa kuulemma löytyy, mutta sitä ei ole ”tietystä syystä” pystytty laittaa eteenpäin pelaajille.
Kovalenko muistuttaa, että Barys on ensimmäistä kertaa pahassa liemessä.
– Olemme ottaneet tilanteen haltuun. Aiempina vuosina kazakstanilaisilla ei ole ollut ongelmia tässä laajuudessa.
- Jarmo Kekäläinen jysäytti jälleen vaihtokaupan – NHL-tähti kaupattiin Columbukseen!
- ESPN: Toronto Maple Leafs kaappasi NHL-legendan – iso vaikutus Auston Matthewsiin?
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- GM:ltä hurja paljastus: suomalaispakki pelasi pudotuspelit kroppa pahasti hajalla
- Florida nousi voittoon Stanley Cup -finaaleissa! Pelissä vieläkin yksi valtava ongelma
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina
- Leijonien kultasankari löysi uuden seuran!
- Lähde: NHL:stä tuttu ruotsalaishyökkääjä siirtyy KHL:ään
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina