Venäjän maajoukkue on saanut yllättävän, mutta varsin positiivisen uutisen, sillä maa saa sittenkin KHL-pistelinkonsa Danis Zaripovin MM-kisoihin. Zaripov vahvisti maanantaina Sovetski Sport -lehdelle, että on saanut kutsun Punakoneen päävalmentajalta Olegs Znaroksilta. Zaripov liittyy Venäjän miehistöön tiistaina. KHL-runkosarjassa mies iski huimat 64 pistettä (53 peliä), eikä tahti laantunut pudotuspeleissä, joissa saldo oli 26 pinnaa (21 peliä). Aiemmin venäläismediassa uutisoitiin, ettei Zaripov pysty osallistumaan MM-kisoihin loukkaantumisen takia. Tämä tarkoittaa sitä, että KHL:ssä kauhua niittänyt kaksikko Zaripov ja Sergei Mozjakin nähdään todennäköisesti samassa ketjussa myös MM-tasolla. Kaksikko luisteli tällä kaudella Metallurg Magnitogorskin ykkösketjussa ja ratkaisi osaltaan KHL-mestaruuden kovilla tehoillaan.

LUE MYÖS: