Hyökkääjäkaksikko palaa Kuopioon – ”En ole mennyt kaukaloon kavereita hakemaan”

KalPa-kasvatit, kaupungin omat pojat keskushyökkääjä Jaakko Rissanen ja laitahyökkääjä Toni Hyvärinen palaavat kotikaupunkiinsa kahden vuoden sopimuksilla.
Jaakko Rissanen (24) on yksi kautta aikojen lahjakkaimpia KalPa-kasvatteja, hän on muun muassa voittanut B-juniorien pistepörssin ja valittu Nuorten Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi.
Liigassa Rissanen pelasi KalPassa kolmella kaudella 115 ottelua (16+17), kunnes siirtyi syksyllä 2012 SaiPaan. Siellä hän pelasi kahdella kaudella 100 ottelua (16+27) ja nosti piste-ennätyksensä Liigassa 27:een. Rissanen on klassinen taitosentteri, joka tuo taitoa, pelikäsitystä, liikettä ja monipuolisuutta.
– Joskus jäi täällä näyttöpaikat käyttämättä, nyt sain mahdollisuuden tulla takaisin ja haluan kehittyä täällä. Olen parempi pelaaja nyt kuin mitä olin täältä lähtiessäni. Hienoa on tulla kotiin ja olla osa KalPan uutta nousua, hehkuttaa Rissanen KalPan tiedotteessa.
– SaiPassa pelasin kaksi kautta isossa roolissa, tavoite on pelata samassa roolissa täällä ja saada enemmän tulosta aikaan. Pystyn tuomaan paljon joka osa-alueelle, alivoimaan, ylivoimaan, viisi vastaan viisi pelaamiseen, ylöspäin ja alaspäin pelaamiseen. Omasta mielestäni olen kehittynyt niissä paljon.
Toni Hyvärinen (25) on tottunut menestymään KalPa-paidassa, hänellä on C-juniorien SM-hopea, B-juniorien SM-hopea, Nuorten SM-kulta ja Liigasta SM-pronssi.
Liigaa Hyvärinen pelasi KalPassa neljällä kaudella 162 ottelua (12+18). Edellisellä kolmella kaudella hän on pelannut SaPKossa ja Jukureissa yhteensä 123 ottelua (39+52). Hyvärinen on voimahyökkääjä, joka tuo suoraviivaisuutta, fyysisyyttä, taklauksia ja terävän oikealta lähtevän laukauksen.
– Kun tuli mahdollisuus tulla takaisin, tottakai tartuin siihen. KalPa on kasvattajaseura ja olen aina halunnut pelata täällä, mukava tulla takaisin, toteaa Hyvärinen.
– Tuon suoraviivaisuutta, taklauksia, tunnetta ja ehkä vähän ilkeyttäkin. En ole mennyt kaukaloon kavereita hakemaan. Enkä mene ensi kaudellakaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL saa jäädä – Kanadan MM-hopeavahti solmi KHL-sopimuksen
- Kasperi Kapasen kohtalo selvillä – tässä Oilersin maalivahti Stanley Cupin kohtalonpeliin
- Nimet paperissa – suomalaishyökkääjälle jatkosopimus NHL:ään!
- Siirto julki – Axel Rindellin seura vaihtuu: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Leijonien olympiakisojen otteluohjelma julki
- Lukko kiinnitti kanadalaisen maalitykin – ”Vaarallinen hyökkäyspäässä”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtikaksikko lähtökuopissa – uudet seurat etsinnässä
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Tapparan tähtipelaaja valittiin olympiajoukkueeseen!
- TPS:ltä jättimäinen sopimusuutinen!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus