KHL-hylkiö voittamisen perässä HIFK:hon: ”Kävin kaikki Euroopan sarjat läpi”
KHL-seura Admiral Vladivostokista alkukaudella kenkää saanut Joakim Lundström on sopeutunut nopeaa vauhtia HIFK:n matkaan.
SuomiKiekko-sivusto tapasi 29-vuotiaan ruotsalaisen, joka solmi tuoreeltaan loppukauden kattavan jatkosopimuksen seuran kanssa.
– Se oli helppo tehdä. Olen viihtynyt täällä todella hyvin. Kaupunki on mahtava, seura mahtava ja kannattajat loistavia. Kaikki puitteet ovat enemmän kuin kunnossa, Lundström hehkutti Rauman visiittinsä yhteydessä.
Siirtyminen HIFK:hon tuli lopulta mutkan kautta. Helsinkiläisseura tarvitsi vähäksi aikaa uuden nimen maalille, kun Ville Husso lähti U20-joukkueen matkaan Malmöön. Silloin käteen lyötiin tammikuuhun asti ulottunut sopimus.
– Kävin aika pitkälti kaikki Euroopan sarjat läpi, sillä Ruotsiin en voinut palata verotuksellisista syistä. HIFK otti parin viikon päästä yhteyttä – tämä oli itselleni täydellinen paketti.
– Pääsin pelaamaan ensin muutaman pelin. Ja sitä kautta tuli myös mahdollisuus jäädä tänne, Lundström kertasi.
Voittaminen mielessä
Husson palattua U20-kisoista on HIFK:n maalilla jälleen kova taistelu peliajasta. Sen myös tulokas myöntää. – En ole vielä nähnyt häntä paljoa, mutta hän on pelannut mainiosti. Se on aina valmentajan tehtävä valita, kuka pelaa. Minun täytyy pitää vain huoli, että se valinta kohdistuu minuun, ruotsalainen hymähti. Muuten maalivahdin tavoitteet HIFK:ssa ovat selvät. Loppukauden odotukset voikin tiivistää yhden sanan lauseeseen. – Voittaa. Se on ainoa tavoite. Ruotsalainen onkin vakuuttunut uuden ryhmän iskukyvystä. – Nyt meidän pitää vain hioa peliä, saada maalinteko kuntoon ja sitä kautta valmistautua kohti kevättä. – Meillä on mahdollisuus voittaa koko sarja, mikäli olemme vain valmiit pudotuspelien alkaessa, Lundström tiivisti. Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotalo Lue myös: HIFK-vahti ei sopeutunut Hannu Jortikan KHL-seuraan – ”En tullut toimeen yhden valmentajan kanssa”LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia