KalPan jenkkikolossi: ”Olen valmis puolustamaan omiani”
Kuva: Ilari Isotalo
KalPan alakerrassa isot minuutit sunnuntaina rehkinyt Jeff Foss oli voitetun TPS-kamppailun jälkeen muikealla päällä.
Jenkkipakki myönsi 3-1-voiton olleen vaikea, mutta tärkeä.
– Maukkaat kolme pistettä. Näiden myötä on paljon kivempi mennä parin päivän tauolle ja kääntää katseita jo tulevaan vuoteen, Foss hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
– Tämän illan peli oli kova puolustustaistelu. Ja (Pekka) Tuokkola oli maalillaan loistava. Siinä olivat tänään avaimet voittoon.
Voitto oli koko joukkueelle tärkeä vaikean Ilves-pelin jälkeen. Kolme pistettä pitää ryhmän taistelemassa vielä paikasta kymmenen parhaan joukkoon.
– Ilves-pelissä pelasimme joukkueena hyvin. Mutta siinä ottelussa tuli muutama paha henkinen nukahdus ja virhe. Siinä mielessä oli tärkeää korjata kurssi heti kuin mahdollista ja palata pisteiden makuun myös joulutauon jälkeen.
Peli kulkee paremmin ja paremmin
Myös Fossin oma peli on sujunut vaikean alun jälkeen paremmin ja paremmin. Vahva oman pään luutija oli myös sunnuntaina isossa roolissa joukkueen voitossa, vaikkei jenkin nimi tulostaululla näykään. – Mielestäni pelasin varsin hyvin. Olin vaikeasti ohitettava ja sain muutaman hyvän läpisyötön perille. Toki aina on varaa parantaa, mutta myös oma peli tuntui hyvältä, ensimmäistä kauttaan Euroopassa pelaava jenkki kertasi. Oma rooli onkin sellainen, ettei mistä juuri nähdä lööpeissä. Peruspakki on valmis hoitelemaan pelin ohella myös suojelijan virkaa, mikä nähtiin myös TPS-ottelun loppukahinoissa. – Minulla on ollut sama rooli jo muutaman vuoden. Haluan pelata fyysisesti, puolustaa oman pääni huolella ja antaa se helppo syöttö. – Ja mikäli tarpeen, olen valmis puolustamaan omiani. En nähnyt, kuka siellä lopussa hyppäsi mukaan, mutta se oli tarpeetonta. Minun tehtäväni on tuollaisissa tilanteissa astua esiin ja tehdä sille jotain. Joukkueessa on paljon loukkaantuneita. Jaksaako pakki painaa kasvavassa roolissa myös jatkossa? – Ehdottomasti. Muutama kaveri on loukkaantunut, mikä avaa muille mahdollisuuden astua esiin ja ottaa isompaa roolia. Tämä on samalla myös näytön paikka muille, sillä tarjolla on lisää minuutteja, jos vain otteet niin edellyttävät, Foss tiivisti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjälle karuja uutisia
- JYP jysäytti jatkosopimuksen: ulkomaalaisvahvistus jatkaa Jyväskylässä
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa