Ässien mestarivalmentaja luo hurmosta Keravalla – ”Tuonut paljon uutta”
Kuva: Ilari Isotalo
Viime kaudella vielä Ässien apuvalmentajana toiminut Mikael Kotkaniemi on saanut alkukaudesta Mestis-sensaatio HCK:n hyvään vireeseen.
Viime kaudella vielä koko sarjan jumboksi jäänyt keravalaisryhmä majailee sarjataulukossa sijalla kolme, kun joulutauko siintää jo edessä.
Kapteeni Olli Korkeavuori on nähnyt vaativan valmentajan tulon remmiin isona asiana vahvan vireen takana.
– Hän on tuonut paljon uutta erityisesti ilmapiiriin ja työnteon määrään. Porukka on sitoutunut ja koko organisaatio on innostunut. Työnteon meininki on kasvanut valtavasti, puolustaja pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Onko Keravalle saatu samalla myös ripaus porilaista hulluutta joukkueen mukaan?
– Heh, siinä on varmasti totuuden siemen. Hän on saanut ammattimaisen tekemisen meiningin joukkueeseen, mikä ei vielä viime kaudella ollut samanlainen. Vaatimustaso on päivittäin korkealla ja koko seura haluaa kehittyä.
Mopo ei keuli kokeneella joukkueella
HCK on ehtinyt yhdessä kesässä kokea paljon muutoksia. Joukkueen päärunko vaihtui lähes kokonaan, kun seura oli erittäin aktiivinen kesän markkinoilla. Siinä mielessä siirtymä vaikeasta viime kaudesta tähän syksyyn on ollut jopa yllättävän kivuton. – Joukkueeseen on tullut paljon uusia pelaajia. Hyvin on saatu porukka kuitenkin hitsaantumaan ja kaikki pelaamaan saman systeemin mukaan, Korkeavuori kertaa. – Töitä riittää kuitenkin yhä. Ei tämä ihan pelkkää ilotulitusta ole ollut. On ollut synkkiäkin iltoja. Pisteitä on tullut silti alkukaudesta kiitettävällä tahdilla. Vaikka sarjasijoitus on noussut kohisten, on joukkueen tavoitteet vielä maltilliset. – Meillä oli tavoitteena lähteä parantamaan viime kauden sijoitusta. Keväässä on tavoitteet ja karkeasti sanottuna halutaan jatkaa pelejä muualla kuin karsintasarjassa, kapteeni hymähtää. Kuinka ”mopon keuliminen” pidetään aisoissa, ettei vahva syksy nosta luistimia liikaa jäänpinnalta? – Valmennus on pitänyt hyvin siitä huolen. On ymmärretty, ettei tämän päivän peli vaikuta enää huomiseen. Kritiikkiä tulee heti, jos on sen paikka. – Meillä on myös todella kokenut ryhmä. On muutama Suomen mestaruus sekä läjä pääsarjapelejä alla. Sen myötä on saatu roppakaupalla ammattimaisuutta sekä seuran että joukkueen toimintaan, Korkeavuori kiittelee. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!