Kokenut NHL-pakki motivoituneena Suomeen: ”Euroopan parhaita sarjoja”
Kuva: Ilari Isotalo
Yksi SM-liigakauden nimekkäimpiä vahvistuksia on 480 NHL-ottelua vyöllään Suomeen ja Turkuun saapuva Shaone Morrisonn.
SuomiKiekko-sivusto tapasi kauden kynnyksellä isokokoisen TPS-puolustajan, joka kertoi odottavansa innolla jo tulevaa.
– Tämä on kiinnostava mahdollisuus. Olen kuullut liigasta vain hyvää, joten odotan mielenkiintoista kautta, Morrisonn hehkutti kauden kynnyksellä.
Kaksi lyhyttä ottelua Pitsiturnauksessa pelaamaan ehtinyt kanadalainen kertoi kärsineensä vielä ensimmäisissä peleissä aikaerosta. Suunta joukkueella oli silti selkeästi oikea.
– Meillä on vielä paljon tekemistä, mutta onneksi on myös aikaa ennen kauden alkua. Olemme olleet vasta vähän aikaa yhdessä, mutta homma menee koko ajan oikeaan suuntaan.
”Euroopan parhaita sarjoja”
Viime kaudella KHL:ssä tahkonnut Morrisonn kertoi Suomeen ja TPS:n riveihin tulon olleen lopulta yllättävän luonteva valinta. – SM-liiga on KHL ja Sveitsin liigan ohella Euroopan parhaita sarjoja. Olen kuullut seurasta vain hyvää, joten tämä oli lopulta melko helppo valinta. Oma tietopankki SM-liigasta ja suomalaisesta kiekosta on kuitenkin vielä melko vajaa. – Tiedän, että täältä on tullut vuosien mittaan todella paljon tasokkaita pelaajia. Suomalainen kiekkoilija on usein pohjoisamerikkalaistyylisen fyysinen ja kova kamppailemaan. Joten odotan liigalta samantyylistä peliä. Isokokoinen pakki ehti jakaa jo Pitsiturnauksen yhteydessä palasen odotettavaa fyysisyyttään muutamalla kovalla taklauksellaan. Se onkin yksi asia, jota hän aikoo tuoda ensi kauden TPS-miehistöön. – Haluan tuoda johtajuutta ja esimerkkiä jäälle. Pelata fyysisesti ja ja tuoda oman panokseni alakertaan. Ne on niitä omia vahvuuksia, jolla haluan auttaa joukkuetta voittamaan, Morrisonn kiteytti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”