KalPalle tuntuva menetys – Sakari Salminen siirtyy KHL:ään
Kuva: Juha Tamminen
KalPa-hyökkääjä Sakari Salminen siirtyy KHL:ään, kuopiolaisseura viestii.
Salminen pelasi KalPassa kolme vahvaa SM-liigakautta. Runkosarjassa 165 ottelua toivat pisteet 62+85=147 ja pudotuspeleissä tilastot olivat 19 ottelua pistein 7+10=17.
Salmisen vielä ensi kauden kattanut sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtoon. Pelaajan uusi seura tiedottaa sopimuksesta lähiaikoina.
– Kuopioon tullessa tavoitteet olivat menestyä joukkueena ja kehittyä seuraava askel pelaajana. KalPassa nousin pelaajana sille tasolle, että pystyin asettamaan uralle uuden tavoitteen. KHL on ollut tavoite ja yksi tavoite on nyt saavutettu, Salminen sanoo.
– Musta on oikeasti välitetty täällä ja mun eteen on tehty paljon hommia. Iso kiitos KalPalle siitä, että he halusivat minut aikanaan Kuopioon ja antoivat minulle kaiken tuen. KalPa on hoitanut kaikki asiat viimeisen päälle ja olen viihtynyt Kuopiossa todella hyvin. Kiitos myös faneille, joukkuekavereille ja toimistolle näistä vuosista.
– KalPan tärkeimpiä arvoja on pystyä kehittämään pelaajia ja tottakai olemme tyytyväisiä Saken puolesta, että hän on kehittynyt Kuopiossa kansainvälisen tason tähdeksi. Tämä siirto todistaa jälleen, että Kuopiossa on pelaajille loistavat olosuhteet kehittyä sekä siirtyä ajallaan suoraan niin KHL:ään kuin NHL:ään, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Kapanen.
– Haluamme kiittää Sakkea kolmesta hienosta kaudesta, jotka hän on ollut meille iso pelaaja. Kolme kautta on pitkä aika ja kotiyleisömme sai ihastella miehen taitoja tuon ajan illasta toiseen.
Kahden viimeisen kauden aikana Salminen on edustanut Suomea 36 A-maaottelussa, mukaan lukien juuri päättyneet MM-kotikilpailut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä