Petri Matikaisen Omsk piti kautensa elossa
Kuva: Avangard Omsk
Petri Matikaisen luotsaama Avangard Omsk otti voiton tiukassa paikassa ja kaatoi Traktor-ottelusarjan neljännessä pelissä isäntäjoukkueen 3-1 (0-0, 0-2, 1-1) -lukemin ja Avangard otti sarjan ensimmäisen voiton. Traktor oli voittanut kolme edellistä siten, että Avangard ei ollut tehnyt maaliakaan.
Avangard meni johtoon ottelun toisessa erässä, kun Sergei Kalinin rikkoi Traktor-vahti Michael Garnettin yli 200 minuutin nollaputken ajassa 23.37. Joukkue iski erässä vielä toistamiseen ja kolmannessä erässä Traktor kavensi, mutta Avangard iski päätöslukemat tyhjään maaliin.
Avangardin Anssi Salmela oli palannut kokoonpanoon ja syötti joukkueensa avausmaalin ja otti lisäksi yhden kahden minuutin jäähyn. Matti Kuparinen puolestaan viiletti nelosketjun laidalla ja otti myös pienen jäähyn. Maalilla Karri Rämö torjui 14/15 laukausta.
Traktorin Petri Kontiolan puolesta pöytäkirjaan merkittiin myös yksi 2 minuutin jäähy. 12 (7+5) tehopisteellä KHL:n pudotuspelien pistepörssiä johtavalla Kontiolalle ottelu oli toinen peräjälkeen ilman tehomerkintöjä.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!