Lukon maailmanmestarivahti nollasi hienosti mokansa – ”Ei ihan ensimmäinen helppo maali”
Kuva: Ilari Isotalo
Villi kortti -kierroksen sarja Kärppien ja Lukon välillä päättyi lopulta raumalaisten juhliin, kun joukkue voitti sarjan ratkaisevan ottelun sunnuntaina Raksilassa lukemin 3-2.
Lukon maalilla Petri Vehanen oli jälleen mainio, vaikka yksi lipsahdus eteen tulikin.
Kärppien Miikka Salomäki pääsi ohittamaan maailmanmestaruuden keväällä 2011 voittaneen Vehasen helpolla tavalla.
– Ihmisiä tässä ollaan ja virheitä tulee välillä eteen. Maalivahdin hommassahan se on vähän sitä, että virhe näkyy heti tulostaululla. Se on ihan sama otatko hyvän torjunnan vai päästätkö sen maalin taaksesi, se tilanne on pakko nollata. Muuten esimerkiksi hyvän torjunnan jälkeen tulee sitten se maali. Täytyy elää hetkessä, Vehanen pohdiskeli SuomiKiekko-sivustolle kamppailun jälkeen.
Raumalaisvahti onnistui kokoamaan takaiskun jälkeen nopeasti itsensä. Kokemus auttoi kovasti.
– Ei ollut ihan ensimmäinen helppo maali minkä olen päästänyt, Vehanen naureskeli.
35-vuotias maalivahti saattoikin olla erittäin ylpeä joukkueen suorituksesta Villi kortti -kierroksen suhteen.
– Kyllä me mun mielestä pelattiin ihan hieno sarja. Huomasi, että peli muuttui runkosarjasta ja oli mukava pelata.
Seuraavana edessä on haaste nimeltä Jokerit. Sarja käynnistyy keskiviikkona Helsingissä.
– Haastajana lähdetään. Katsotaan miten käy.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu
LUE MYÖS:
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa