Suomalaisvahdilla murheellinen päätöserä Ufassa

Salavat Julajev Ufa näytti olevan jo matkalla kolmanteen voittoon, kun joukkue johti ottelusarjan viidettä ottelua tiistaina kahden erän jälkeen 2-0-lukemin.
Päätöserässä ensin kuitenkin Metallurg Magnitogorskin kanadalaisvahvistus Cal O’Reilly iski laatan kahdesti Salavatin maalilla pelanneen Iiro Tarkin taakse. Jälkimmäinen osuma, 2-2-tasoitus, syntyi ajassa 56.39.
Ottelu näytti jo etenevän jatkoajalle, mutta vain neljä sekuntia ennen loppua Metallurgin Mats Zuccarello ohitti suomalaisvahdin jo kolmannen kerran erässä.
Vieraat tasoittivat siten ottelusarjan 2-2:een ja kaappaisivat kotiedun takaisin itselleen.
Tarkin kolmas erä surkea
Tarkin kolmannen erän saldo oli murheellinen, vain 3/6 torjuntaa. Koko ottelussa mies venyi kiekon tielle 16/19 kertaa. Edellisen ottelun voittomaalin Salavat Julajeville iskenyt Antti Pihlström jäi tänään tehopisteittä ja otti yhden 2 minuutin jäähyn.
Magnitogorskin maalivahti Ari Ahonen aloitti luukkuvahtina, mutta pääsi kentälle kolmanteen erään ja piti maalinsa puhtaana. Torjuntoja kertyi seitsemän kappaletta.
Sarjan viides ottelu pelataan perjantaina Magnitorgorskissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Urheilucast: Robert Leino ei palaakaan Liigaan – Kärpät löysi korvaajaksi Leijonat-hyökkääjän
- Kultaleijona Oliwer Kaski vaihtaa joukkuetta
- Onko Dallas-kapteeni pelannut viimeisen pelinsä seurassa? Näin hän itse kommentoi
- Lähde: TPS-peluri pelaa ensi kaudella KHL:ssä
- Roope Hintz teki karun paljastuksen Darnell Nurselta saamastaan vammasta
- Ilveksestä tuttu hyökkääjä lopettaa pelaajauransa – ryhtyy valmentajaksi
- Lähde: TPS:n ulkomaalaisvahvistus lähdössä KHL:ään
- Ruotsissa kerätään rahaa suomalaisvahvistusta varten: ”Tarvitsemme panostasi”
- Sebastian Aholta napakkaa palautetta Carolinan seurajohdolle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Pelicans solmi jatkosopimuksen ulkomaalaistähtensä kanssa
- IL: Antti Pennasen kohdalla tehtiin iso päätös
- Lähde: HIFK:n supertähden pöydälle iskettiin tarjous – maisema vaihtuu
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä palaa Suomeen!
- Tässä Kim Strömbergin uusi joukkue!
- Ryan Laschista tipahti iso siirtohuhu!
- Maalipyssy jättää Kiekko-Espoon – tässä on uusi seura
- Jokereilta järisyttävän suuri sopimusuutinen
- Aleksander Barkov: Pohjois-Amerikasta kajahti huima arvio
- Urheilucast: TPS sopimukseen NHL:stäkin tutun suomalaismaalivahdin kanssa
- Kaksinkertainen Suomen mestari Charles Bertrand palaa Liigaan – tässä uusi seura