Mestiksen kärkiseura solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelin Jukurit on tiedottanut tehneensä kahden vuoden jatkopahvit puolustaja Juha-Petteri Purolinnan ja hyökkääjä Jani Savolaisen kanssa.
Mestiksen runkosarjan mestaruuden jo varmistanut Jukurit on kasannut hyvää vauhtia joukkuetta tulevalle kaudelle. Purolinnan ja Savolaisen sopimusten myötä mikkeliläisillä on kasassa jo 13 sopimusta tulevalle sesongille.
24-vuotias Purolinna on saanut kiekko-oppinsa HIFK:ssa, jonka riveissä puolustaja debytoi SM-liigassa kaudella 2006-2007. Sittemmin vyölle on kertynyt pelejä pääosin Mestiksessä, mutta Purolinna on pelannut SM-liigassa myös Lukon riveissä.
Purolinnan teholukema +17 on koko Mestiksen viidenneksi paras.
– Purolinna on tehnyt viime keväästä asti hyvin hommia ja harjoitellut laadukkaasti. Hän on ollut aina aktiivinen hyökkäysten tukija, mutta tällä kaudella mies on saanut jämäkkyyttä myös puolustuspelaamiseen, Jukureiden pelaajakoordinaattori Tommi Kerttula luonnehtii seuran tiedotteessa.
Savolainen on KalPan kasvatti, joka pelasi viisi SM-liigapeliä kaudella 2007-2008. Sen jälkeen 24-vuotias hyökkääjä on kiekkoillut Mestiksessä runsaat 200 ottelua Jokipoikien, Hokin ja Jukureiden riveissä.
Tällä kaudella Savolainen on pelannut 44 ottelua tehopistein 7+12. Hyökkääjän teholukema on +13.
– Savolainen on tämän sarjan paras kahden suunnan hyökkääjä ja muutenkin monipuolinen kaveri. Yksi joukkueen kivijalka, Kerttula kehuu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia