Jukka Jalosen SKA hurjana
Kuva: SKA Pietari
Eilen jatkoajalle ottelunsa SKA Pietaria vastaan venyttänyt ja niukasti 0-1-maalein taipunut Atlant oli torstai-iltana täysi vastaantulija toisessa Pietarissa pelatussa ottelussa.
SKA:n käskyttäjä Jukka Jalonen sai joukkueensa aivan uudelle tasolla ja koko KHL:n paras joukkue runkosarjassa iski taululle tylyt 7-0-lukemat. Tammikuussa Pietariin siirtynyt Teemu Ramstedt sai syöttöpisteen joukkueensa 5-0-maaliin.
SKA:n tehomiehinä hääri kaksi maalia tehnyt Anton Burdasov sekä 1+2-tehot kirjauttanut Viktor Tikhonov. Maalilla nollapeli Ivan Kasutinille 22 torjunnalla. SKA laukoi vastustajan maalivahtia Stanislav Galimovia kohtaan peräti 47 kertaa, joista siis seitsemän upposi.
SKA johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 2-0. Seuraava ottelu pelataan Moskovassa Atlantin kotihallissa sunnuntaina ja neljäs ottelu samassa hallissa maanantaina.
Lokomotiv Jaroslavl tasoitti otteluvoitot
Keskiviikkona Severstalille 1-2-lukemin kotonaan hävinnyt Lokomotiv Jaroslavl kuittasi torstaina pelatun toisen kotiottelunsa samoin lukemin ja tasoitti ottelusarjan voitot 1-1:een. Lokomotivin Niklas Hagman laukoi kerran maalia kohti, mutta ei päässyt pisteille. Hän sai jääaikaa 18.38 minuuttia. Severstalin puolustaja Teemu Laakso jäi myös pistettä, laukoi kerran maalia kohti ja kirjautti peliakaa 22.12 minuuttia. Ottelusarja jatkuu kahdella ottelulla Severstalin kotihallissa, joista ensimmäinen on vuorossa ensi sunnuntaina ja seuraava maanantaina.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”