Antti Pihlström iski voittomaalin Magnitogorskin verkkoon
Kuva: Salavat Julajev Ufa
Salavat Julajev Ufa nokitti jo toistamiseen Magnigorsk Metallurgin KHL:n pudotuspeleissä. Ufan maalilla Iiro Tarkki torjui 26/27 laukausta ja Antti Pihlström teki joukkueensa 2-1-voittomaalin. Magnitogorskin ykkösmaalivahtina käytännössä koko kauden ollut Ari Ahonen oli tänään luukkuvahtina. Pihlströmille maali oli pudotuspelisarjan toinen.
Ufa johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 2-1 ja seuraava ottelu pelataan jo huomenna tiistaina jälleen joukkueen kotihallissaan.
Petri Matikaisen Omskin kone yskii
Runkosarjassa KHL:n itäisen konferenssin toiseksi sijoittuneen Avangard Omskin peli tökkii. Petri Matikaisen suojatit aloittivat KHL:n pudotuspelit viime viikolla nuijimalla vastustajansa Sibir Novosibirskin peräti 5-0-lukemin, mutta jo heti toisessa ottelussa puolestaan tuli takkiin 0-1-lukemin. Maanantaina oli siirrytty Sibirin halliin ja isäntäjoukkue iski taululle 4-1-voittolukemat. Tehomiehenä hääri Porin Ässistäkin tuttu Kristian Kudroc kahdella maalillaan. Avangard-vahdille Karri Rämölle ilta oli vaikea, mies päästi neljä kutia selkänsä taakse ja teki vain 13 torjuntaa. Avangardin puolustaja Anssi Salmela kellotti peliaikaa yli 22 minuuttia ja nelosketjussa hyökänneen Matti Kuparisen tilastomerkinnät näyttivät yhtä kahden minuutin jäähyä kolmannen erän lopussa. Peli oli tuolloin jo ratkennut. Jori Lehterä ei ollut Sibirin kokoonpanossa, mutta Jonas Enlund viiletti ykkösketjussa ilman tehomerkintöjä. Tämäkin ottelupari jatkuu jo tiistaina Novosibirskissa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?