TUTOn NHL-apu vaatii enemmän: ”Tekemistä pitää saada terävämmäksi”
Ajoittaisia väläytyksiä, mutta muuten vielä peliin totuttelemista. Jared Bollin alku on ollut vielä hakemista.
Hyökkääjä itse pohti kahden ottelun jälkeen uuden ympäristön vaativan vielä enemmän sopeutumista.
– Ehdottomasti. Pelityyli on kuitenkin melko erilaista tällä. Treeneissä tulee koko ajan pieniä vinkkejä ja yritän sitä kautta hioa pelityyliäni hieman tänne sopivammaksi, Boll kertasi.
Vaikka oma peli on tuntunut jo ajoittain kohtuulliselta, löysi kanadalainen siitä vielä melkoisesti parannettavaa.
– Ylipäätänsä tekemistäni jäällä pitää saada terävämmäksi. Oman pään pelaaminen ja tilan käyttö eivät tule vielä selkärangasta, mutta eiköhän se ajan kanssa parane.
Tilaa on – välillä jopa liikaa
Yksi suurimpia haasteita isokokoiselle hyökkääjälle on iso kaukalo. Kun tilaa on, on myös fyysinen peli hankalampaa. Muutenkin iso aski vaatii liikkeeltä enemmän.
– Jo pelkkä kentällä sijoittuminen tuo omat haasteensa, kun kaukalo on isompi, Boll myönsi.
Kun edellinen täyspainoinen ottelu on yli puolen vuoden takaa, on pelaaminen vielä hieman hankalaa.
– Ensimmäiset pelit menevät tietysti enemmän ja vähemmän totuttelemisessa. Pelirytmiin pääsy ja uuden tyylin opettelu vaatii aina aikansa.
”Täällä vihelletään paljon jäähyjä”
Boll ehti fyysisellä pelillään nauttia Columbuksessa jo pientä kulttiasemaa fanien keskuudessa. Rick Nashin jälkeen Bollin fanipaidat ovatkin olleet vuosi toisensa jälkeen seuran fanimyynnin suosituimpia tuotteita.
Suomessa iso kaukalo on tuonut erityisesti haasteita Bollin fyysiseen peliin. Kun pinta-alaa löytyy, ei kunnon pommeja ehdi täräyttää Pohjois-Amerikan malliin.
– Täällä ei saa ison kaukalon johdosta yhtä helposti taklauspeliään kulkemaan. Mennään kuitenkin päivä kerrallaan, eiköhän se sen myötä parane, kunhan itsekin totun paremmin tyyliin.
Myös jäähymäärät ovat korkeammat kuin Pohjois-Amerikassa. Tämän myös fyysinen hyökkääjä myönsi.
– Täällä vihelletään kieltämättä todella paljon jäähyjä. Sen suhteen pitää itsekin olla varovainen, en halua istua koko aikaa boxissa. Täytyy pitää mailasta huolta ja taklata puhtaasti.
Ilari Isotalo, Turku
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!