TUTOn NHL-apu vaatii enemmän: ”Tekemistä pitää saada terävämmäksi”
Ajoittaisia väläytyksiä, mutta muuten vielä peliin totuttelemista. Jared Bollin alku on ollut vielä hakemista.
Hyökkääjä itse pohti kahden ottelun jälkeen uuden ympäristön vaativan vielä enemmän sopeutumista.
– Ehdottomasti. Pelityyli on kuitenkin melko erilaista tällä. Treeneissä tulee koko ajan pieniä vinkkejä ja yritän sitä kautta hioa pelityyliäni hieman tänne sopivammaksi, Boll kertasi.
Vaikka oma peli on tuntunut jo ajoittain kohtuulliselta, löysi kanadalainen siitä vielä melkoisesti parannettavaa.
– Ylipäätänsä tekemistäni jäällä pitää saada terävämmäksi. Oman pään pelaaminen ja tilan käyttö eivät tule vielä selkärangasta, mutta eiköhän se ajan kanssa parane.
Tilaa on – välillä jopa liikaa
Yksi suurimpia haasteita isokokoiselle hyökkääjälle on iso kaukalo. Kun tilaa on, on myös fyysinen peli hankalampaa. Muutenkin iso aski vaatii liikkeeltä enemmän. – Jo pelkkä kentällä sijoittuminen tuo omat haasteensa, kun kaukalo on isompi, Boll myönsi. Kun edellinen täyspainoinen ottelu on yli puolen vuoden takaa, on pelaaminen vielä hieman hankalaa. – Ensimmäiset pelit menevät tietysti enemmän ja vähemmän totuttelemisessa. Pelirytmiin pääsy ja uuden tyylin opettelu vaatii aina aikansa.”Täällä vihelletään paljon jäähyjä”
Boll ehti fyysisellä pelillään nauttia Columbuksessa jo pientä kulttiasemaa fanien keskuudessa. Rick Nashin jälkeen Bollin fanipaidat ovatkin olleet vuosi toisensa jälkeen seuran fanimyynnin suosituimpia tuotteita. Suomessa iso kaukalo on tuonut erityisesti haasteita Bollin fyysiseen peliin. Kun pinta-alaa löytyy, ei kunnon pommeja ehdi täräyttää Pohjois-Amerikan malliin. – Täällä ei saa ison kaukalon johdosta yhtä helposti taklauspeliään kulkemaan. Mennään kuitenkin päivä kerrallaan, eiköhän se sen myötä parane, kunhan itsekin totun paremmin tyyliin. Myös jäähymäärät ovat korkeammat kuin Pohjois-Amerikassa. Tämän myös fyysinen hyökkääjä myönsi. – Täällä vihelletään kieltämättä todella paljon jäähyjä. Sen suhteen pitää itsekin olla varovainen, en halua istua koko aikaa boxissa. Täytyy pitää mailasta huolta ja taklata puhtaasti. Ilari Isotalo, TurkuLUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”