TPS:n nuorisotähti: ”Täytyy ottaa vielä yksi askel eteenpäin”
Kolmen ottelun voittoputkessa tauolle marssineen TPS:n alkukausi on ollut vaikea. Viimeiset pelit ennen marraskuun maaottelutaukoa jättivät kuitenkin paljon lupauksia paremmasta.
SuomiKiekko-sivusto tapasi maajoukkuetauolle muun joukkueen mukana jääneen Rasmus Ristolaisen.
Kansainvälisesti lupaavimpiin puolustajiin kuuluva turkulainen kertoi joukkueen pelin alkavan näyttää jo siltä, miltä sen kuuluukin.
– Nyt on lähdetty voittamaan pelejä nimenomaan puolustuspelin kautta. On onnistuttu siinä ja saatiin kerrankin hyvä kolmen ottelun voittoputki, puolustaja hehkutti.
Taukoa edeltänyt kolmen pelin voittoputki on ensimmäinen laatuaan tällä kaudella. Se tulikin äärimmäisen maukkaaseen paikkaan.
– On tullut kyllä erittäin hyvään saumaan tauon yhteyteen. Voidaan parantaa niitä heikkoja osa-alueita ja vahvuuksiakin pitää työstää vielä, juuri 18 vuotta täyttänyt isokokoinen pakki kertaili.
Puolustusvoittoista taistelua
TPS:n puolustusvoittoinen peli on näkynyt myös Ristolaisen pelaamisessa. Juha Pajuojan tuoma suoraviivaisuus on maistunut nuorelle pakille. – Sitä on painotettu aika paljon. Valmentajat toivat omat mausteet peliin, pieniä tipsejä ja muuta, ensi kesänä varattava puolustaja kertaa. Huhut Turun suunnalta kertovat Ristolaisen vetänään äärimmäisen kovan kesän treenien merkeissä. Massaakin ehti kesän aikana tulla kymmenen kiloa. Miten alkukausi on kokonaisuutena sujunut? – Olen ihan tyytyväinen, mutta kyllä tässä täytyy ottaa vielä se yksi askel eteenpäin itsekin tauon jälkeen. Pitää parantaa vielä, tehot 0+5 saalistanut Ristolainen myönsi. Ilari Isotalo, TurkuLUE MYÖS:
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin