SM-liigan maalivahtien tilastoykkönen löysi oikean suunnan: ”Palasin perusasioiden pariin”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässien maalilla tällä kaudella 13 ottelussa torjuneen Antti Raannan tilastot ovat vakuuttavat. On ykköspaikka niin torjuntaprosentin kuin päästettyjen maalien keskiarvon suhteen.
Jo viime kaudella Raannan otteet olivat erittäin hyviä porilaisten maalin suulla. Tällä kaudella kaikki ei lähtenyt kuitenkaan liikkeelle ruusuilla tanssiessa.
– Alkuun oli vähän hankalaa. En tiedä, että ajatteliko sitä pelin kulkevan samalla tavalla kuin se viime kaudella kulki. Ettei tarvitsisi tehdä mitään erikoisuuksia, tulisi vain hallille ja vetäisi vehkeet päälle, Raanta pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Mikään ei tullut ilmaiseksi ja oli aika pohtia.
– Palasin perusasioiden pariin, joita tein sitten paremmin. Olen ainakin omasta mielestäni löytänyt sellaisen kohtuullisen tasaisuuden.
– Välillä pelin sisällä tulee mustia hetkiä ja niistä pyrkii pääsemään aina yli. Uskon, että loppukaudesta tulee hyvä.
Vuoristoradalta pois ja jyrkkään nousuun?
Joukkueena Ässien kausi sai lentävän lähdön, mutta sen jälkeen kaikki ei ole mennyt aivan optimaalisesti. – Kahden 3-0-voiton jälkeen saattoi tulla sellainen ajatus, että eihän tässä tarvitse tehdä kuin yksi maali voittaakseen. Vähän on ollut vuoristorataa ja emme ole saaneet paikoista sisään. Ongelmat ovat pikku hiljaa kaikonneet, mikä on näkynyt myös pistesaaliin puolella. – Viimeisimmissä peleissä olemme tehneet kuusi kotona ja neljä vieraissa. Se on aika hyvin, kun alkukauden aikana painiskelimme maaliteon ongelmien kanssa. Raanta toppuuttelee maajoukkueeseen liittyviä puheita. Vahvojen tilastojen ja näyttöjen johdosta hän on yksi vaihvoista vaihtoehdoista jo kauden ensimmäiseen EHT-turnaukseen Turkuun. – Jossain vaiheessa olisi mukava päästä maajoukkueeseen ja se on haaveena. En tiedä sitten, että olenko vielä ihan tarpeeksi kypsä semmoisiin peleihin. Kunhan nyt vain löytää tänne liigaankin sen, että on samanlainen maalivahti illasta toiseen kuin pitää olla. Sen jälkeen voi alkaa haaveilla. Ilari Savonen, HelsinkiLUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”