Pelicans-hyökkääjä pelaa jatkostaan – "Tavoitteena saada sopimusta jatkettua"

Pelicansiin syyskuun loppupuolella liittynyt Pekka Saarenheimo pelaa kirjaimellisesti sopimuksestaan. Miehen diili on voimassa marraskuun maaottelutaukoon, mutta hän hamuaa siihen jatkoa.
Oulunsalosta lähtöisin oleva pelaaja ei omien sanojensa mukaan ei ole vielä parhaassa tikissä, mutta toivoo pystyvänsä vakuuttumaan seuran osaamisestaan.
– Tosi pitkä aika siitä, kun olen viimeksi pelannut, joten tämä vie aikaa. Mutta toivotaan, että peli on parempaan suuntaan jo menossa, Saarenheimo kertoo Pelicansin kotisivuilla.
– Päätavoitteenahan tässä on, että saisi jatkettua sopimusta vielä maajoukkuetauon jälkeenkin.
Viime keväänä Saarenheimo pelasi Kärpissä, jonka Pelicans lopulta tiputti seitsemään otteluun venyneen pudotuspelisarjan jälkeen. Vaikka takkiin tuli, hyviä muistoja jäi sarjasta.
– Molemmissa kaupungeissa oli hieno tunnelma, varsinkin täällä. Näki selvästi kuinka huuma kasvoi. Siitä sai itsekin Lahdessa virtaa kun yleisö piti ääntä, mutta olihan se vaikeaa pelata, kun kotijoukkue sai virtaa vielä enemmän.
Saarenheimo on pelannut kaudella nyt neljä ottelua tehden niissä yhden maalin. Pelicans kohtaa torstaina Lukon.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Kiekko-Espoolle isot tappiot – seura avasi syitä
- NHL-seuran ykköstykki siirtohuhuissa – tämä seura kiinnostunut
- SaiPa takoi huipputuloksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!
- Lehti: Tapparan NHL-mies lähtee – uusi joukkue selvisi!