Käämit paloivat pahasti – "Me saamme lyödä toisiamme"
New York Rangers ja New Jersey Devils jatkavat voittojen napsimista vuorotellen itäisen konferenssin finaalikierroksella. Neljännen kohtaamisen vei kotonaan nimiinsä Devils maalein 4-1.
Tunteet kuumenivat ottelun aikana pahemman kerran. Ottelussa jaettiin peräti 66 minuuttia rangaistuksia ja valmentajat John Tortorella ja Peter DeBoer huusivat toisilleen kesken pelin. Mike Rupp löi Devils-vahti Martin Brodeuria rintaan ja hankki itselleen 10 minuutiin käytösrangaistuksen.
– Tässä ei ole kyse minusta ja Johnista, vaan jätkistä jäällä. Joten minulla ei ole mitään sanottavaa asiaan, DeBoer kommentoi NY Timesin mukaan riitaa.
Tulisieluisena tunnettu Tortorella ei ollut innokkaampi vastailemaan
– En vastaa kysymyksiin tuosta, kiitos.
Rupp puolestaan ei ollut toimittajien saatavilla ollenkaan. Brodeur selitti tilannetta sen sijaan mielellään.
– Minä keskityin vain omiin asioihin. On valitettavaa, että jollakin on oikeus tehdä tuollaisen yllätysiskun. Mutta mitä väliä, me saimme voiton.
Ilja Kovaltshuk, joka itse vaihteli toisessa erässä iskuja Ryan Callahanin kanssa, ei pitänyt närkästymisiä puolin ja toisin erityisen vakavana asiana.
– Tämä ei shakkia, tämä on kiekkoa. Me saamme lyödä toisiamme.
Sarja jatkuu keskiviikon ja torstain välisenä yönä Madison Square Gardenilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!