Iginla vihjailee jo toista Vezinaa Kiprusoffille?
Olli Jokinen nautti hattutempun ja neljän pisteen iltaa Calgaryn 3-4 voitossa San Josesta. Maalivahti Miikka Kiprusoff puolestaan saavutti maagisen 300 voiton rajan.
– Se on mukava luku. Juuri tällä hetkellä se ei ole kovin tärkeää, meillä oli nimittäin työ tehtävänä. Me taistelemme playoff-paikasta ja tarvitsemme noita voittoja. Mutta kiva luku, sanoi Kipper AP:n mukaan.
Kiprusoff torjui 34 laukausta ja sai noin 92 torjuntaprosentiksi. Sharks-maalia vartioinut Antti Niemi puolestaan joutui tyytymään alle 90:n torjuntaprosenttiin.
– Miikka pelasi loistavasti. Teki valtavan suuria pelastuksia. Hän pelasi paremmin kuin olen nähnyt tähän mennessä. Tiedän, että hän on voittanut aiemmin Vezinan (parhaan maalivahdin palkinto). En tiedä onko hän pelannut koko vuonna näin hyvin – sitä on mukava katsoa, sanoi Flames-tähti Jarome Iginla.
Kolmen maalin iltaa viettänyt Jokinen oli yhtä vaatimaton.
– Satuin olemaan oikeassa paikassa. Sillä ei ole väliä kuka ne maalit tekee – pitää pelata joukkueen pelitavan mukaan ja tänään vain oli minun vuoroni.
Jokinen valittiin luonnollisestikin ykköstähdeksi.
Calgaryn voitto toi sen pisteen päähän Minnesotasta ja pudotuspeliviivasta. San Jose puolestaan on divisioonansa ykkönen ja sen myötä konferenssin kolmonen, vaikka pisteet eivät aivan sille sijoitukselle riitäkään.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!