Westerlund: Lahden ja Pulkkisen onnistuminen antaa lisää työkaluja
Hartwall-areena on historiansa aikana osoittautunut HPK:lle todella murheelliseksi paikaksi pelata, eikä perjantai 13. päivä tehnyt poikkeusta.
Jokerit takoi vastustajansa verkkoon kuusi osumaa kahdessa ensimmäisessä erässä ja karkasi lopulta 7-0-voittoon. Maaliahnein oli Janne Lahti kolmella osumallaan.
– Kaksi parhaimmasta päästä olevaa sentteriä (Riku Hahl ja Ilari Filppula) on pois. Tämä (Lahden ja Pulkkisen onnistuminen) antaa lisää työkaluja, miten jatkossa kannattaa mennä eteenpäin, Westerlund sanoi Jokerien nettisivuilla.
– Alun ja ensimmäisen ylivoimamaalin jälkeen peli helpottui. Toisessa erässä on tällä kaudella monesti käynyt niin, että vastustaja on vielä päästetty mukaan. Nyt pystyttiin paikoista tekemään tarpeeksi maaleja.
Kausi jatkuu Jokereiden osalta jo lauantaina vierasottelulla Turussa.
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”