Erikoishaastattelu: Leijonien GM Jari Kurri, osa 1
Jääkiekkolegenda ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen ”general manager” Jari Kurri kuvailee SuomiKiekko.com-sivuston erikoishaastattelun ensimmäisessä osassa, mistä kaikkialta Leijonien MM-ryhmää kootaan kasaan.
Haastattelun toiseen osaan pääset tästä.
Jari Kurri, miltä suomalaisotteet NHL:ssä ovat näyttäneet tällä kaudella?
Tiukkaa vääntöä siellä on. Meitä kiinnostaa tietysti sarjataulukko, ja missä määrätyt joukkueet menevät – kuka on viivan alapuolella ja kuka yläpuolella. Sitä kautta asiaa tarkkaillaan. Keväällä mietitään konkreettisemmin, koska pelejä on vielä paljon ja kaikkea voi sarjassa tapahtua.
Anaheimilla on tiukkaa, siellä on neljä suomalaista; Carolina on myös viivan alla, jossa on kolme suomalaista. Näissä joukkueissa on jo seitsemän pelaajaa, joista halutaan tietää missä mennään. Nashvillestäkään ei vielä tiedä mitä tapahtuu, mutta kausi on vielä pitkä eikä kannata liikaa kuvioita vielä piirtää.
Kaikkia yksittäisiä pelaajia tarkkaillaan. Meillä on AHL:ssäkin monta mielenkiintoista pelaajaa, joista halutaan pysyä ajan tasalla. Jere [Lehtinen] käy katsomassa heidän pelejään, ja saadaan raporttia heidän tilanteesta.
Lähdette keväällä Jukka Jalosen kanssa itse tarkkailumatkalle. Mitä joukkueita aiotte mennä katsomaan?
//
Pyritään sellainen isku tekemään seuroihin, mitkä näyttävät siltä, että ovat jäämässä pois pudotuspeleistä. Kaikkia pelaajia ei pystytä näkemään, mutta ne ketkä on kiikareissa ovat potentiaalisimmat MM-kisapelaajat. Heidät halutaan nähdä face-to-face. Tietenkin yksittäinen peli ei kerro totuutta, mutta halutaan istua pöytään kaverin kanssa ja kysyä kuulumisia mikä on tilanne kotikisojen suhteen. Se kertoo paljon, kun pääsee henkilökohtaisesti keskustelemaan pelaajan kanssa.
Ketä pelaajia AHL:stä erityisesti tarkkaillaan?
Jani Lajunen, joka oli viime vuonna kisoissa ja pelaa Nashville farmissa. Hänestä on hyviä kokemuksia Euroopasta, pelasi viime keväänä huippukisat. Puustisen Juuso pelaa hyvää farmikautta ja Hartikaisen Teemu Edmontonin puolelta on myös tarkemmassa seurannassa. Nämä kolme nimeä tulee nyt nopeasti mieleen. Kärkipään pelaajia sieltä seurataan, mutta aika näyttää mikä tilanne on heidän kanssaan.
Mitä sarjoja Euroopassa kuluu seurantaan?
Lähinnä niitä sarjoja missä suomalaisia on. KHL on iso juttu, siellä on paljon suomalaisia kevättä ajattellen. Myös Ruotsissa ja Sveitsissä on pelaajia, joita seurataan.
Haastattelu: Kai Lintinen (Haastattelun toiseen osaan pääset tästä!)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
Jääkiekkolegenda ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen ”general manager” Jari Kurri kuvailee SuomiKiekko.com-sivuston erikoishaastattelun ensimmäisessä osassa, mistä kaikkialta Leijonien MM-ryhmää kootaan kasaan.
Haastattelun toiseen osaan pääset