Suikkasen Pelicans hyvässä liidossa
Kai Suikkasen valmentama Lahden Pelicans on kovassa vireessä. Keskiviikkona joukkue nousi tasapisteisiin kärkijoukkueiden Jokereiden, KalPan ja Kärppien kanssa voitettuaan Hämeenlinnassa HPK:n 4-1. Pelicans nousi tappioasemasta selvään voittoon ja esitti toisessa ja kolmannessa erässä erinomaista puolustuspeliä, jolla HPK:n hyökkäyspeli kohmettui.
Pelicans hallitsi jo ensimmäistä erää, mutta Niko Nieminen maalasi HPK:n kuitenkin johtoon. Pelicans hukkasi kahden miehen ylivoimansa, mutta Janne Tavi tasoitti ennen taukoa 1-1:een joukkueiden pelatessa tasakentällisin.
Toisessa erässä Pelicansin Justin Hodgman teki kaksi maalia minuutin sisällä, eikä HPK enää noussut. Päätöserässä Pelicansin Ryan Lasch osui vielä tyhjiin.
Kolme IS-tähteä sai Tavi, kaksi tähteä Pelicansin Pekka Jormakka ja yhden tähden Hodgman. HPK on avannut kautensa hyvin epätasaisesti ja tehottomasti. Se on pystynyt viimeistelemään alle kaksi maalia ottelua kohden.
HPK – Pelicans 1-4 (1-1,0-2,0-1)
13.02 1-0 Niko Nieminen (Janne Kolehmainen, Jukka Laamanen)
17.48 1-1 Janne Tavi (Jarkko Immonen, Sami Blomqvist)
29.19 1-2 Justin Hodgman (Pekka Jormakka, Jan Latvala)
30.14 1-3 Justin Hodgman
58.36 1-4 Ryan Lasch (Tero Koskiranta) tm
Maalivahdit
HPK: Mikko Tolvanen 13+12+6=31
Pelicans: Niko Hovinen 9+3+8=20
Yleisöä 2979
//
LUE MYÖS:
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!