Jokerit – Sibir: Takaisin tositoimiin
KHL
Jokerit – Sibir Novosibirsk
Perjantai 25.09. klo 18:30
Jokerit pääsee karanteeninsa jälkeen tositoimiin kotona Sibir Novosibirskiä vastaan. KHL:n yllä on suuria kysymysmerkkejä, sillä usealla joukkueella on todella pahoja ongelmia koronan kanssa, mutta pelejä pelataan härkäpäisesti tartunnoista huolimatta. Sibir pelasi tätä ennen erittäin nuorisopitoista Pietarin SKA:ta vastaan ja haki selkeästi junnuilta pisteet.
Jokerit on yrittänyt pakkotaukonsa aikana pitää tuntumaa yllä ja harjoituksissa onkin työstetty viisikkopeliä oikein huolella. Pelituntuman puute on isäntien suurin huoli, sillä vastustaja on kerennyt pelaamaan yhteensä yhdeksan peliä. Tosin voittoja ei ole tullut junnu-SKA:n lisäksi kuin alakastiin ennustetuista Kunlunista ja Dinamo Rigasta. SKA:ta vastaan suomalaisvahvistus Juuso Puustinen tykitti kaksi maalia.
Koronaongelmien lisäksi Jokerien taustavoimien rahoituskuviot ovat herättäneet kovaa keskustelua mediassa. Itse joukkue – valmentajat ja pelaajat – voivat toki vain keskittyä siihen, että ovat valmiina pelaamaan seuraavassa ottelussa. Silti herää kysymys, kuinka paljon tämä kaikki vaikuttaa Jokereiden keskittymiseen. Iloisena uutisena tuli Peter Reginin loppukauden kattava sopimus.
Lyö vetoa ottelusta:
Perjantain otteluun tullaan varmasti ilon kautta ja Lauri Marjamäen tiimin tehtävä on varmistaa, että henkilökunta on hereillä heti kiekon pudotessa jäähän. Tasoeroa löytyy Jokerien hyväksi kosolti, sillä KHL:n perusjoukkueilla ei ole yhtä laajaa tulivoimaa. Vetoihin otetaan isäntiä tasoituksella: Tasoitusveto, Jokerit -1.5 kertoimella 2,00. Kahden maalin voitolla siis ollaan vetovoiton äärellä.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tapparalta isoja uutisia: Nämä viisi pelaajaa jättävät seuran – mukana tähtihyökkääjä!
- Tässä on Kiekko-Espoon Liiga-joukkue – tällä nipulla uuteen kauteen
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Kanadalle viime hetken täsmävahvistuksia – superlupaus ja NHL-kärkivaraus rannalle MM-kisoista!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!