Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa
ZÜRICH. Jesse Puljujärvi joutui ruman tempun kohteeksi torstain MM-ottelussa Latviaa vastaan. Summeri soi toisen erän päätteeksi, kun Kristaps Zile mojautti Puljujärveä poikittaisella mailalla niskaan. Ottelun jälkeen suomalaishyökkääjä valitteli vielä niskojaan.
Perjantaina Leijonien aamujäillä Suomen apuvalmentaja Mikko Manner paljasti, ettei Puljujärven suhteen ole hätää.
– Kyllä hänen kunnossa pitäis olla, Manner sanoi.
Puljujärvi on tähän mennessä iskenyt turnauksessa neljään otteluun tehot 3+2. Mannerkin hehkuttaa hyökkääjän hurjaa virettä.
– Hän on ollut superhyvä täällä ja varsinkin ylivoimassa. Siellä hän seisoo koko ajan maalivahdin edessä ja siksi niitä maalejakin on tullut.
Vaikka Puljujärvi ei dominoi NHL:n tai ole voittanut Stanley Cup -mestaruuksia, on hän yksi Suomen kiekkomaailman tunnetumpia persoonia. Sellaiset ovat Mannerin mukaan arvokkaita.
– Hienoa, että suomikiekossa on tuollaisia persoonia. Maailmallakin hänestä on tykätty pidemmän aikaa. Suomessa fanien kanssa, kun juttelee, niin monet pitävät Jessestä, sellaisetkin, jotka eivät jääkiekosta välttämättä tiedä mitään.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liiga-seura palkkasi uudeksi pomokseen Superpesiksen toimitusjohtajan
- Sami Päivärinta ehti heittää jo vapaalle, kun Leijonista tuli yllätyssoitto
- Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa
- Jokerit rysäytti: Haaviin tuore SHL-mestari – ”Hyvällä tavalla ilkeä”
- KooKoo-taituri jatkaa uraansa Liigan hopeajoukkueessa
- MTV: Leijonille on tulossa uusi maalibiisi
- Carolina jäi Montrealin jyrän alle – päävalmentajalta haukut tähdelleen: ”En ole nähnyt ikinä”
- Leijoniin uusi pelaaja – tämä mies korvaa Eemil Erholtzin
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat