Jokereiden joukkueenrakennus etenee: nyt haaviin tarttui puolustaja SHL:stä
Jokerit on solminut kahden kauden mittaisen sopimuksen puolustaja Valtteri Pullin, 25, kanssa.
– Valtteri on nähnyt ja kokenut urallaan jo paljon. Hänessä on kuitenkin vielä ulosmitattavaa potentiaalia, jota pääsemme varmasti todistamaan tulevien kausien aikana. Valtteri tulee ensi kaudella omalla koollaan sekä tekemisellään asettamaan standardin meidän puolustuspelaamiselle, kertoo Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki seuran tiedotteessa.
Tällä kaudella Pulli kiekkoili SHL:ssä Djurgårdenin riveissä. 30 ottelussa hän keräsi tehot 1+3 ja hänen tehotilastonsa jäi seitsemän pykälää pakkaselle.
Aiemmalla urallaan Pulli on kiekkoullut myös AHL:ssä ja Sveitsin pääsarjassa.
Viimeksi Pulli nähtiin Liigassa kaudella 2022-23 TPS:n riveissä. Hän iski tuolloin 53 otteluun tehot 3+14=17.
LUE MYÖS
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”