Leijonat-tähti Patrik Puistola: seura vaihtuu – kahden vuoden sopimus
Ruotsin SHL:ssä kahden kauden ajan Örebron riveissä tehokkaasti esiintynyt Patrik Puistola vaihtaa joukkuetta. Frölunda tiedotti tiistaina solmineensa 25-vuotiaan suomalaislaiturin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
– Hän on hyökkäyspäässä taitava ja tuloksentekoon pystyvä pelaaja, kuvailee urheilujohtaja Fredrik Sjöström uutta hankintaansa, joka tavoittelee parhaillaan paikkaa Leijonien MM-kisajoukkueesta.
– Tämä tuntui parhaalta valinnalta ottaa seuraava askel urallani. Frölunda on hyvä organisaatio, jolla on selkeä tavoite voittaa, ja se vetosi minuun. Juttelin hieman Jeren (Innala) ja Artun (Ruotsalainen) kanssa ennen kuin tein päätökseni, ja heillä oli pelkästään hyvää sanottavaa seurasta, ympäristöstä sekä kaupungista, Puistola itse kommentoi siirtoaan.
Puistola on iskenyt 102 SHL:n runkosarjapelissä tehot 32+43=75.
SHL ja Ruotsi sopii hyvin Puistolalle, joka on syntnyt Ruotsissa, jossa miehen isä Pasi Puistola pelasi kymmenen poikansa ensimmäistä elinvuotta. Patrik aloitti oman jääkiekkouransa HV71:n junioreissa.
– Tunnen oloni erittäin mukavaksi Ruotsissa. Kielen osaaminen tekee asioista paljon helpompaa, Puistola myöntää.
Frölunda menettää ensi kauden joukkueestaan kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkuetta tällä kaudella edustaneet Innala ja Ruotsalainen siirtyvät uusiin maisemiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Yllättävä kuvio – Lukon ulkomaalaisvahvistus lähellä uutta seuraa
- Viime hetken ratkaisu – Leijonien jyräämän NHL-vahdin miljoonavääntö päättyi
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Kesän jättisiirto – Patrick Kane teki ratkaisunsa
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Sveitsiläisseuralta kova kiinnitys – haaviin yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä
- Tapparan mestaripuolustaja: uusi joukkue selvillä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki