Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen: NHL-supertähti sanoi ”kiitos ei”
St. Louis Bluesin ja Buffalo Sabresin välinen vaihtokauppa ei toteudukaan, kun puolustaja Colton Parayko käytti sopimuksessaan olevaa siirtokieltopykälää ja esti siirtonsa Buffaloon. Asiasta raportoi sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman.
Aiemmin torstaina toimittaja Darren Dreger raportoi, että GM Jarmo Kekäläisen johtama Sabres oli lähellä saada kaupan valmiiksi Bluesin kanssa. Suunnitelman mukaan Blues olisi saanut vastineeksi 18-vuotiaan puolustajalupauksen Radim Mrtka sekä ykköskierroksen varausvuoron.
Daily Faceoffin toimittaja Frank Seravallin tietojen mukaan Parayko on yhä avoin siirrolle, vaikka hänen ensisijainen toiveensa on pysyä Bluesissa.
– Minulle on kerrottu, että Parayko on avoin siirrolle toiseen seuraan – vaikka tietenkin mieluiten pysyisi St. Louisissa. Nyt kysymys kuuluu: onko jokin muu joukkue valmis maksamaan saman hinnan, jonka Buffalo laittoi pöytään? Seravalli kirjoittaa X:ssä.
32-vuotias Parayko on pelannut koko NHL-uransa Bluesissa. Hän on edustanut seuraa jo 11 kauden ajan ja oli mukana voittamassa Stanley Cup -mestaruuden vuonna 2019.
Kuluvalla kaudella Parayko on pelannut 58 ottelua ja kerännyt niissä tehopisteet 1+14.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?