MILANO. Yhdysvallat antoi Suomelle oppitunnin naisten jääkiekossa lauantaina. USA oli ottelussa selvästi parempi ja löi taululle murskaluvut 5-0.

Vielä vähän aikaa sitten koko ottelu oli vaarassa muodostua farssiksi, kun Suomen joukkueessa jylläsi norovirus. Lopulta Naisleijonat sai kasaan täyden kokoonpanon ja ottelu pystyttiin pelaamaan normaalisti.

– Suomen joukkue on todella dynaaminen. He ovat upeita kilpailijoita. Ei haluaisi ikinä nähdä heidän kamppailevan taudin kanssa, Yhdysvaltain kapteeni Hilary Knight kommentoi pelin jälkeen.

– Se miten he taistelivat tiensä tähän otteluun oli uskomatonta. Suomi on kova luu, etenkin kansainvälisissä peleissä. Olen todella iloinen, että saimme pelattua pelin.

Knight myös myönsi olevansa huolissaan siitä, että tauti pääsee leviämään. Perjantai-iltana Sveitsi kertoi yhdestä norovirustapauksesta.

– Ehdottomasti. Me nojaamme terveydenhuollon ammattilaisiin. Pesemme käsiä, pidämme etäisyyttä ja yritämme pysyä terveinä, Knight sanoi.

Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila

LUE MYÖS: