Mestiksessä toisena oleva IPK on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Oskari Parviaisen kanssa.

Parviainen, 24, paikkasi jo alkukaudella IPK:n maalivahtiosastoa pelaten seurassa yhden ottelun. Hän on pelannut tällä kaudella myös kaksi ottelua Tshekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Pirati Chomutovissa.

Parviainen on edustanut IPK:ta lisäksi jo kahdella viime kaudella. Hän voitti seurassa Mestiksen mestaruuden keväällä 2024, kun taas viime kausi päättyi hopeamitaliin.

– Jouduimme reagoimaan maalivahtimarkkoinoilla, kun KalPasta vuokralla ollut Patrik Kerkola siirtyi siirtorajaan asti Sportin riveihin ja Stepan Vopravilin paluun ajankohta on vielä epävarma. Parviainen on ollut meillä tuuraamassa tällä kaudella kahdesti aikaisemmin, joten oli meille selkeä valinta soittaa hänelle. Hieno homma, että saadaan ”Ossi” loppukaudeksi meidän matkaan, kommentoi IPK:n kehityspäällikkö Niko Härkönen seuran tiedotteessa.

LUE MYÖS