NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
Kanadan jääkiekon megalupaus Gavin McKenna, 18, on saanut syytteen törkeästä pahoinpitelystä State Collegessa lauantai-iltana tapahtuneen tappelun jälkeen.
The Center Daily Times uutisoi, että poliisin mukaan McKenna löi 21-vuotiasta miestä kahdesti kasvoihin, mikä johti vakaviin leukamurtumiin ja hampaan irtoamiseen. Uhrilla tehtiin maanantaina leikkaus, jossa leukamurtumat korjattiin.
Lehden tietojen mukaan tapauksen taustalla oli sanaharkka ja väitetty häirintä McKennaa ja hänen äitiään kohtaan. McKennan näkökulmaa tuntevan lähteen mukaan tilanne eskaloitui, kun henkilö alkoi haukkua hänen äitiään.
Poliisi kertoi tarkastaneensa katuvalvontakameroiden tallenteet, joissa McKennan nähdään lyövän miestä Pugh Streetin pysäköintihallin läheisyydessä.
McKenna vapautettiin keskiviikkona 20 000 dollarin vakuudettomalla takuusummalla. Häntä syytetään törkeästä pahoinpitelystä, lievemmästä pahoinpitelystä sekä häirinnästä ja järjestyshäiriöstä.
McKennaa on pidetty hyvin todennäköisenä ykkösvarauksena vuoden 2026 NHL-draftissa. Hän on tehnyt tällä kaudella yliopistosarja NCAA:ssa 24 ottelussa 32 tehopistettä (11+21).
LUE MYÖS: Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
LUE MYÖS: NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
LUE MYÖS: Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
LUE MYÖS: Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
LUE MYÖS: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
LUE MYÖS:
- Dallas Stars vahvistuu yli 1 200 NHL-ottelun mestarihyökkääjällä
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä