Liigassa rajuja syytöksiä kostosta – toimitusjohtaja kutsui kurinpidon hätiin
Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen on päättänyt asettaa keskiviikkona pelatun Tapparan ja JYPin välisen ottelun tapahtumat Liigan kurinpidon käsiteltäväksi.
– 18.2.2026 pelatussa Tappara–JYP-ottelussa oli kolme nyrkkitappelua. Kolmannen tappelun perusteella Tapparan Rikard Grönborgille ja JYPin Petri Matikaiselle tuomittiin toimihenkilön käytösrangaistukset. Ottelun lehdistötilaisuudessa JYPin edustaja antoi ymmärtää, että kyseessä olisi ollut vastatoimi ja reaktio aiemman Tappara–JYP-ottelun tapahtumiin liittyen, Liigan tiedotteessa kerrotaan.
– Liigan toimitusjohtajana olen torstaina 19.2.2026 klo 18.30 asettanut Liigan kurinpitosääntöjen 6 §:n ja 25 §:n perusteella Tappara–JYP-ottelun tapahtumat kurinpitodelegaatiolle kurinpitokäsittelyyn. Kurinpitodelegaation tulee arvioida kummankin seuran ja päävalmentajan vastuuta tapahtumiin, Pulkkinen toteaa tiedotteessa.
Keskiviikon ottelussa kuohahti ensimmäisen kerran jo 17 sekunnin pelin jälkeen, kun Tapparan Emil Sylvegård ja JYPin Antti Tyrväinen tappelivat. Muut tappelut nähtiin viimeisellä minuutilla. Ensin Tapparan Juuso Nykänen ja JYPin Aaro Vidgren sekä vielä myöhemmin Tapparan Ondrej Pavel ja JYPin Väinö Liikonen ottivat yhteen. Kolmannen tappelun jälkeen myös joukkueiden päävalmentajat ajettiin pelistä suihkun puolelle.
Tyrväinen ja Sylvegård saivat tappelustaan kahden ottelun pelikiellot, muille ei lisäsanktioita lätkäisty.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa JYPin apuvalmentaja Santeri Heiskanen kävi kuumana. Hänen mukaan Tappara vannoi kostoa edellisen keskinäisen ottelun tapahtumista, kun Tyrväinen taklasi Kristian Tanusta.
– Siellä on Tapparan päävalmentaja huudellut pitkin viikkoa kostosta, siitä mitä viimeksi tapahtui Tampereella, kun Tanusta taklattiin. Että kosto tulee. Kuinka isona kosto tulee, niin siellä sitten arvottiin sitä. Siellä jo alkulämmittelyissä Sylvegård kävi sanomassa Tyrväiselle että mennään. Ja vittu mehän ei taka-askeleita oteta. On ihan saatanan sama pelataanko me Tapparaa vai jotain muuta vastaan Tampereella tai Jyväskylässä, Heiskanen kertoi.
– Suomen jääkiekkopiirit ovat aika pienet. Kyllä kaikki tietää jo etukäteen. Oli tuomareilla tiedossa mitä tulee tapahtumaan. Sitten se on tuollaista, Heiskanen totesi.
Tappara voitti keskiviikon kamppailun numeroin 4-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta