KalPan mestarijoukkueen rakentanut seurapomo lähtee – uusi pesti ulkomailta
Viime kauden Liiga-mestari KalPa vaihtaa urheilujohtajaa.
Seura tiedotti keskiviikkona Anssi Laineen jättävän tehtävänsä. Keväästä 2020 asti kuopiolaisten urheilujohtajana työskennellyt Laine siirtyy seuraavaksi ulkomaille. Miehen uusi työnantaja tiedottaa pestistä myöhemmin.
– Päällimmäisenä tunteena mielessäni on suuri kiitollisuus. Tämä on ollut hieno paikka tehdä töitä ja kehittyä ammatillisesti. KalPa on todella tiivis yhteisö, johon kuuluu joukkue ja sen taustat, toimisto, fanit ja muut sidosryhmät. KalPa-perhe on upea paikka tehdä töitä, Laine toteaa KalPan tiedotteessa.
Laineen korvaaja löytyy seuran sisältä. Uusi urheilujohtaja on Sami Kaartinen, 46, joka on toiminut Liiga-joukkueen fysiikka- ja luisteluvalmentajana vuodesta 2019 lähtien.
– Kaartinen tuntee KalPan seuraidentiteetin läpikotaisin, ja hän on ollut iso tekijä urheilupuolen tekemisessä ja kehittämisessä jo pitkään. KalPassa urheilujohtajan vastuussa ja keskiössä on nimenomaisesti johtaa koko urheilupuolta ja rakentaa yhteisöllisyyttä – joukkueenrakennus on vain yksi osa tehtävää, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo.
– Uskon, että KalPa saa minusta energisen ja positiivisen urheilujohtajan. Pyrin omalla esimerkilläni luomaan henkeä ja tuomaan sen arkeen. Ilmapiirin johtaminen esimerkin kautta on iso tekijä ja oma vahvuuteni, KalPassa omalla pelaajaurallaan kiekkoillut Kaartinen itse kommentoi uutta pestiään.
Urheilujohtajan pesti siirtyy kokonaisuudessaan Kaartisen vastuulle kevään aikana. Sitä ennen mies hoitaa pestiä yhdessä Laineen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu arvio: Tämä Leijonat-pelaaja epäonnistui olympialaisissa – NHL-uraan tyly vaikutus
- KalPan mestarijoukkueen rakentanut seurapomo lähtee – uusi pesti ulkomailta
- Vaasan Sport hankki ”Hjallis” Harkimon pojan – iski kovat tehot U20 Liigassa
- Patrik Laineesta tipahti mojova huhu!
- Donald Trump yllätti: huikea kunnianosoitus USA:n olympiasankarille
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Mikko Rantanen: iso päivitys!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- AL: Ilves vahvisti valmennustaan – värväsi suomalaisnimen Sveitsin jättiseurasta!
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- Jukureiden tyhjennysmyynti jatkuu! Nyt lähtee pakkivahvistus